maanantai 10.12.2018 | 17:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kirpputori Aikakone avaa Kokkolassa entiseen Erkin Hallin tiloihin joulukuussa

Joni Mäki-Petäjä Kokkola-lehti+ | Ke 28.11.2018 klo 14:05

Kirpputoritarjonta lisääntyy Kokkolassa, kun entisiin Erkin Hallin tiloihin avataan 12.joulukuuta Kirpputori Aikakone. Uusina kirppisyrittäjinä aloittavat Tiina Mäkihonka ja Susanna Pitkänen.

– Meillä on ollut haaveena jo pitkään saada Kokkolaan uusi ja valoisa kirppis, jossa voi tulla viettämään aikaan pidemmäksikin toviksi. Nyt löytyi sopivat tilat ja haave on alkanut toteutua. Nyt on stressitasot normaalia korkeammalla, mutta hyvä tästä tulee, naiset naurahtavat keskellä remonttihässäkkää.

Viimeksi Erkin Hallin tiloissa toimi HupiSport. Anne Pöyhönen HupiSportista kertoo, että yritys on nyt siirtynyt pienempiin tiloihin tien toiselle puolelle entisiin Crossfitin tiloihin.

Kirpputori Aikakone on vuokralla hallissa 1000 neliön verran. Myyntipöytiä uudessa kirpiksessä on peräti 251. Pöytiä on tehty viime päivinä kovalla tohinalla ja alkuviikosta pöydät ovat saaneet maalia pintaansa. Kahvion yhteyteen tulee mm. lahjatavaroita, karkkikauppa ja pehmiskone.

– Uudessa kirppiksessä on panostettu siihen, että on tilaa liikkua. Lapsille on tulossa oma leikkitilansa. Lisäksi lastenvaatteille on omat alueensa, jolloin ne on helpommin hallittavissa ja helpommin asiakkaiden saatavilla, Mäkihonka kertoo.

Pitkänen ja Mäkihonka uskovat, että tämäntyyppiselle kirppikselle on tilausta Kokkolassa ja laajemmin koko maakunnassa.

– Sijainti on erinomainen maakunnan väelle. Lisäksi meille pystyy jättämään kirppikseen myyntiin tavaroita ja vaatteita helposti, vaikka Kokkolan ulkopuolelta. Hoidamme tavarat tarvittaessa alusta loppuun joustavasti palvellen eli ei myyjän ei tarvitse edes välttämättä käydä paikalla. Käytetyn tavaran lisäksi meiltä tulee löytymään uusiakin tavaroita.

Uudet yrittäjät ovat vaihtaneet totaalisesti alaa, mutta itse kirppikset ovat tuttuja kaksikolle pitkältä ajalta.

– Matkan varrelta olemme poimineet erilaisia hyviä käytänteitä kirppiksiltä. Ekologisuus on vahvasti esille nykyisin ja sellainen ajattelu tulee varmasti entisestään lisääntymään.

Kirpiksellä on myös paikkansa hyväntekeväisyydelle.

– Ihmiset voivat lahjoittaa myymättä jääneitä tavaroitaan hyväntekeväisyyspöytään, jonka tuotto menee lyhentämättömänä lähialueen tärkeisiin kohteisiin. Kohteita voi ehdottaa meille, naiset vinkkaavat.

#
Fingerpori