maanantai 10.12.2018 | 17:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jouluvaloinnostus tuli Australiasta työkomennukselta – ja valojen määrä kasvaa

Outi Airola Kokkola-lehti+ | Ke 28.11.2018 klo 18:05

Raimo Lahtisen ja Tuula Nergin pihapiriissä Tinkitiellä vuodenajat ja juhlat näkyvät. Pääsiäisenä pihalla pomppivat puput, jouluna on tikapuut ikkunan alla tonttuvieraita varten. Ja niitä jouluvaloja! Niitä on.

– Eihän näitä ole läheskään yhtä paljon kuin Australiassa! Siellä on 10 000 lamppua yhdessä ketjussa, täällä jotain 120 kappaletta, väheksyy Tuula Nerg.

Vertaus Australiaan liittyy pariskunnan työvuoteen kyseisessä maanosassa. Australia on Joulumaa isolla kirjaimella.

– Siellä jo aikaisin syksyllä talot valaistaan valtavilla valoköynnöksillä kattoja myöten. Kun menimme sinne syksyllä, olimme aivan hämmästyneitä – valoja oli nimittäin joka paikassa, kertoo Tuula.

Runsaat jouluvalot ovat tarttuneet silmään myös muualla maailmalla reissatessa. Sieltä tapa siirtyi Suomeen ja omalle kotipihalle. Pikku hiljaa valojen määrä on kasvanut.

– En tiedä paljonko niitä on, varmaan kymmeniä kuitenkin. Ja kaikkia värejä, kertoo valojen asentaja Raimo Lahtinen.

Siinä missä hän setvii valoja ja vetää jatkojohtoja ja kytkee ajastimia, Tuula rakentaa jouluterassia. Sinne tulee erinäisiäkin jouluhahmoja.

– Sinne tulee joulumaa, on hiiriä, tonttuja, valoja. Pihalla on tietenkin poro ja kaikenlaisia kylttejä, kuten ”Santa, please stop here!”, kertoo Tuula.

Jouluvalot syttyvät perinteisesti adventtina, joka kristillisessä kirkkovuodessa aloittaa joulunodotuksen. Moni suomalainen kuitenkin turvautuu jouluvaloihin jo huomattavasti aiemmin, etenkin lumettomina loppusyksyn vuosina. Valot tuovat tunnelmaa pimeään vuodenaikaan.

– Itse tykkään laittaa joulua nimenomaan ulos ja terassille, sisällä on oikeastaan vain kuusi, kertoo Tuula.

Suomessa jouluvalojen perinne ei ole hirveän pitkä. Ne alkoivat yleistyä vasta 1980-luvulla ulkona – tapa rantautui meille Ruotsista. Toki kodeissa sisällä on ollut jo kauan paperisia joulutähtiä, sähköversioina niitä on myyty 1950-luvulta lähtien. Sitten koteihin tulivat sähköistetyt kyntteliköt ja sähköiset joulukuusen valot.

Valot palavat perinteen mukaan loppiaiseen saakka, jolloin kuusi viskataan ulos, tai vielä pidempään, Nuutin päivään saakka. Suomalaiset kuitenkin ovat ottaneet oikeudekseen sytyttää ja sammuttaa valot oman halunsa mukaan. Asia, joka on suosittu väittelyn aihe keskustelufoorumeilla.

– Valot otetaan pois sitten kun päivä rupeaa pitenemään, linjaa Tuula.

Suomalaiset voidaan jakaa karkeasti kahteen heimoon, jouluihmisiin ja ei-jouluihmisiin. Tuula ja Raimo kuuluvat ensimmäiseen luokkaan.

– Kyllä, me olemme jouluihmisiä, tykkäämme koristella ja laittaa. Myös muina juhlapyhinä koristelemme pihaa. Ihmiset tunnistavat meidät jo kaupan kassallakin – ai te olette ne, joilla on se piha laitettu, nauraa Tuula.

Tinkitiellä kaikki valot ova led-lamppuja ja ne toimivat ajastimella, eli sammuvat yöksi. Tunnelma ei kuitenkaan sammu, ja se on joulussa parasta.

– Itse asiassa tämä jouluun valmistautuminen, kaikki laittaminen ja koristeleminen on parasta. Ja tietysti sitten se yhdessäolo, kun kaikki lapset ja lastenlapset ovat paikalla. Viime vuonna tosin piti jo laittaa jouluruokailu kahteen erään, kun meitä on jo niin paljon, nauraa Tuula.

#
Fingerpori