maanantai 10.12.2018 | 17:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Faktabaari palkittiin Chydenius-mitalilla

Hanna Rautio Kokkola-lehti+ | Su 2.12.2018 klo 12:40

Sunnuntaina 2. joulukuuta vietetään kokkolalaisen valtiopäivämiehen Anders Chydeniuksen vuonna 1766 aikaansaaman painovapausasetuksen vuosipäivää.

Tänä vuonna päivän kunniaksi myönnettävä Chydeniuksen avoimuusmitali annettiin verkossa toimivalle, joukkoistamista hyödyntävälle faktantarkistuspalvelulle Faktabaarille. Mitali myönnetään tunnustuksena kansainvälisesti merkittävästä toiminnasta Chydeniuksen avoimuusperiaatteiden hyväksi.

Mitali luovutettiin perjantaina Anders Chydenius -säätiön ja Helsingin Sanomain Säätiön järjestämässä Tietämisen vapauden päivän seminaarissa Helsingissä.

Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Liikanen ja varapuheenjohtaja Björn Vikström toteavat perusteluina, että Avoin Yhteiskunta ry:n ylläpitämä Faktabaari on estänyt perättömän tiedon käyttöä vaikuttamistoiminnassa ja tukenut avointa yhteiskuntaa ja faktapohjaista julkista keskustelua Suomessa ja Euroopassa. Faktabaari on edistänyt näitä tavoitteita viimeisen viiden vuoden aikana järjestettyjen vaalien yhteydessä toteutetun faktantarkistuspalvelun avulla sekä faktantarkastustoimijoiden eurooppalaisen yhteistyön edistämisen kautta.

Asiamies Juha Mustosen mukaan Chydeniuksen avoimuusmitalin myöntäminen tekee valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnetuksi sekä Chydeniuksen elämäntyötä että hänen kotikaupunkiaan Kokkolaa.

– Esimerkiksi Faktabaari aikoo mainostaa Chydenius-mitaliaan pian alkavassa Slush-tapahtumassa. Aiemmin mitaleja on myönnetty myös ulkomaisille toimijoille, mikä on lisännyt kokkolalaisen avoimuusvaikuttajan kansainvälistä tunnettavuutta. Chydenius on osa alueemme brändiä, Mustonen toteaa.

Aikaisemmat mitalit on myönnetty muun muassa Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjälle Linus Torvaldsille, Etyjin mediavaltuutettu Miklos Harasztille sekä Unescon pääjohtaja Irina Bokovalle.

Mitalien myöntämisestä ovat päättäneet Anders Chydenius -säätiö ja Chydenius-instituutin kannatusyhdistys.

#
Fingerpori