tiistai 25.2.2020 | 04:21
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kirjailija Jussi Seppänen omistaa kolme huonekalua, yksi niistä on discopallo

Maria Store Kokkola-lehti
Pe 28.12.2018 klo 10:00 [päivitetty pe 10:41]

Kokkola-lehden Leipälajina kulttuuri -juttusarjassa esiteltiin tällä viikolla kirjailija Jussi Seppänen.

Mitä teet? Mikä sai valitsemaan nykyisen alasi?

Olen kirjailija ja opettaja. Opetan sarjakuvakäsikirjoittamista Muurlan opistolla Salossa ja proosan kirjoittamista Turussa Kirjan talolla. Opetan myös silloin tällöin erilaisilla pienkursseilla.

Pyrin nuorempana kauheasti vastustamaan sekä opettajaksi ryhtymistä että kirjoittamista. Siihen suuntaan on suvussa ollut rasitetta. Geenit kai sitten kuitenkin veivät tälle alalle.

Kirjoittamisesta kiinnostuin vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Sitä ennen en ollut kirjoittanut muuta kuin sen mitä koulussa oli pakko. Lukenut olen toki aina.

2000-luvun alussa hain ja pääsin kolmevuotiseen kirjoittajakouluun, joka järjestettiin Kokkolassa. Siellä tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, että olin hyvä jossakin. Se tie vei kustannussopimukseen asti (Seppäsen kirja Kymmenottelu ilmestyi vuonna 2015 ja kirja sai Runeberg-ehdokkuuden).

Olen sosiaalinen luonne ja siksi opettaminen on minulle luontevaa.

Oletko tyytyväinen valintaasi?

Olen tyytyväinen, molemmat työt ovat kivaa hommaa. Opettaminen tarjoaa rahallisesti tarpeeksi vahvan perustan, että voin rauhassa kirjoitella.

Millaista työsi on?

Muurlan opistolla opetan kaksi päivää viikossa. Lähden bussilla maanantaiaamuna Turusta, missä asun, ja opetan päivän opiskelijoita sarjakuvan saloihin. Yövyn ja opetan toisen päivän ja matkustan bussilla Turkuun.

Kirjoituspäivinä nukun niin pitkään kuin mahdollista, sillä kirjoitan aika paljon öisin. Päivällä kirjoitan jossain kahvilassa, illalla kotona.

Mitkä ovat työsi parhaat/huonot puolet?

Kirjoittaminen on leppoisaa ja helppoa, mutta sen seurauksena tulee surumielisyyttä, joka täytyy välillä käydä käveleskelemässä pois.

Miten valmistaudut uuteen projektiin?

Minulla ei ole tiettyjä rutiineja. Kirjoittaminen on paljon vain olemassa olemista ja ideoimista. Jossain vaiheessa aihe alkaa tarkentumaan.

Teen useita juttuja päällekkäin, esimerkiksi Kokkola-lehden kolumnia tai pidempiä juttuja varastoon. Kirja on työn alla, katsellaan mitä siitä tulee.

Millainen taiteilijasielu olet?

Optimistinen ja maailmaa positiivisesti katsova. Minulle kaikki paikat ovat yhtä tärkeitä kuin koti. Tykkään olla reissun päällä.

Mitä elämääsi kuuluu työn lisäksi? Mistä saat vastapainoa työllesi?

Olen pyrkinyt olemaan kohderyhmä. Kun ihmiset tekevät asioita, menen katsomaan, oli kyse sitten taiteesta, urheilusta tai bileiden järjestämisestä. Menen aina sinne missä tapahtuu.

Paljasta jotain yllättävää itsestäsi?

Omistan kolme huonekalua: patjan, tuolin ja discopallon, muutamia valaisimia lisäksi. Siinä on tärkeimmät. Discopallo täytyy olla, sillä pitäähän elämässä olla iloa.

Tässä juttusarjassa esittelemme kokkolalaisia ja kokkolalaislähtöisiä kulttuurin parissa työskenteleviä ihmisiä.

#