sunnuntai 24.2.2019 | 03:08
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kati Raatikaisen ja Työryhmän teos Kvartetto avaa Kokkolan Talvitanssit tulevana perjantaina

Maria Store Kokkola-lehti+
Ke 6.2.2019 klo 17:00

Talvitansseilla kantaesitettävä teos on lempeän radikaali kommentti kehitysvammaiseksi määriteltyjen ihmisten oikeudelle olla tanssitaiteen näyttämöllä tanssijoina ja yhteiskunnallisina toimijoina, aistivina, haluavina ja kaipaavina ihmisinä.

Lavalla nähdään Maria Lahti, Jarmo Patana ja Sanna Tornikoski.

– Tanssi on minulle kaikista tärkeintä. Olen tanssinut lapsesta asti, kertoo Maria Lahti, joka on myös tehnyt omia koreografioitaan.

– Välillä kuuntelen musiikkia kotona ja improvisoin tanssia samalla.

Tornikoski on päätynyt tanssin pariin aikuisena ja on esiintynyt Talvitansseilla ennenkin, Open Stage -tapahtumassa.

Kati Raatikainen on työskennellyt työryhmän jäsenten kanssa aiemminkin lyhyillä kursseilla.

– He ovat mahtavia tanssijoita. Ihan itsekkäistäkin syistä halusin työskennellä heidän kanssaan pitkäjänteisemmin.

Raatikainen kuvailee Kvartettoa hyvin tässä ajassa olevaksi nykytanssiteokseksi. Kolmen vartin mittainen teos on syntynyt koreografin ja tanssijoiden yhteistyönä.

– Minun visioni ei riitä. Tanssijoiden kiinnostus ja motivaatio täytyy säilyttää. Esitys on meidän yhteen tulemisen tuotos. Liiketehtävät, joista koreografia rakentuu ovat syntyneet meidän vuorovaikutuksesta, selvittää Raatikainen.

– Olen ihastellut tanssijoiden kehollista älykkyyttä. Sieltä voi tulla mitä vaan ja mielestäni tämä on kiinnostavinta tanssitaidetta, mitä olen pitkään aikaan nähnyt.

Tanssijat sanovat, että tanssiteos nostaa pinnalle monenlaisia tunteita.

– Muistoja, menneisyyttä, sanoo Lahti.

– Ja rakkautta, lisää Tornikoski.

Raatikainen toivoo, että toimintakyvyltään monenlaisilla ihmisillä olisi mahdollisuus työskennellä ja kehittyä taiteen parissa pitkäjänteisemmin.

– Ja soveltaa oppimaansa. Olisi hienoa jos vaikka Maria saisi työssään päiväkodissa ohjata lapsille tanssia toisen aikuisen kanssa.

– Se kuulostaa mukavalta, toteaa Lahti.

Teoksessa tanssijat leikittelevät kulttuurihistoriallisesti klassisten elementtien, kuten esimerkiksi veistosten, kanssa.

–  Uudelleen rakennamme näyttämöä ja maailmaa, johon kaikilla ei ole ollut pääsyä.

Kvartetto-teos nähdään myös Kohtalona Kälviällä -tapahtumassa maaliskuussa. Tarkoituksena on myös esittää teosta muissa kaupungeissa.

Kvartetto 8. helmikuuta kello 19 Kokkolan kaupunginteatterilla.

Kokkolan Talvitanssit

7.2. Open Stage -tapahtuma 8.2. Festivaaliklubi ja Elämä eteen ja taakse -työpaja 9.2. Tanssiteatteri Minimi: Elämä, Tanssiteatteri Tsuumi: Rememberme, Supersankari-työpaja, Riina Hannuksela: Walk me talk me -sharing, Ainutlaatuinen kohtaaminen -seminaari 10.2. Kinetich Orchestra: Rohkeat

#
Fingerpori