sunnuntai 15.9.2019 | 19:24
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nollapiste juhlistaa koulujen päättäjäisiä ­– Länsipuiston lavalla esiintyvät muun muassa Abreu, Eevil Stöö ja Seksikäs Suklaa

Maria Store Kokkola-lehti
Ke 29.5.2019 klo 16:00

Länsipuiston lavalla nähdään joukko nimekkäitä artisteja, kun koulun päättäjäisiä juhlitaan tulevana lauantaina Nollapiste-tapahtumassa.

Lavalle astelevat Jukka Poika, Abreu, Eevil Stöö, Seksikäs Suklaa, Dosdela, VG+, kokkolalainen Everture sekä rokkikoulun bändejä. Kaikki esiintyjät on napattu nuorten esittämiltä toivelistoilta.

– Pyrimme valitsemaan sellaisia esiintyjiä, jotka vetoavat kohderyhmäämme, sanoo nuorisopalveluiden nuorisokulttuuriohjaaja Sanna Tamminen.

Tamminen haluaa korostaa tapahtuman turvallisuutta.

– Kaikki puhaltavat nollat alkometriin sisään tullessa. Paikalla on iso määrä aikuisia valvomassa ja ohjaamassa. Kun nuori on Nollapisteessä, hän viettää iltaansa turvallisessa ympäristössä.

– Tapahtuman päihteettömyyteen sitoutuvat luonnollisesti niin tapahtuman työntekijät, toimintapisteiden vetäjät kuin esiintyjätkin, hän korostaa.

Viime vuonna Nollapisteessä vieraili noin 2 500 kävijää. Tamminen tietää, että tapahtumaan osallistuu nuoria ympäri maakuntaa, mutta myös kauempaa.

– Tiedän, että Helsingistä on tulossa tapahtumaan yksi kaveriporukka. Artistien kovimmat fanit kiertävät heidän perässään paikkakunnalta toiselle.

Musiikin lisäksi puistossa on tarjolla monenlaista tekemistä ja katsottavaa. Stunt Freaks Team saapuu viihdyttämään stunttishow’llaan ja tuo paikalle myös keulintasimulaattorin.

– Puistoon tulee myös benji-juoksurata ja benji-trampolini. Ja ehkä pomppulinnakin!

Eri toimijat esittelevät pisteillään toimintaansa, paikalla on esimerkiksi Kokkolan moottoripaja. Illan aikana syötävää voi ostaa Kokkotyä-säätiön euron kioskista.

Tapahtuma-alue rajataan tapahtuman ajaksi, portit sijaitsevat Torikadun ja Kustaa Aadolfin kadun kulmassa sekä Kolumäen puolella. Järjestäjät toivovat, että nuoret saapuvat paikalle jalan tai polkypyörillä, sillä pysäköintipaikkoja ei puiston läheisyydessä juuri ole.

Vaikka tapahtuma on suunnattu nuorille, sanoo Tamminen, että kaikki ovat sinne tervetulleita.

– Kun vain puhaltaa nollat portilla!

Nollapiste Länsipuistossa 1.6. kello 17-24.

#