sunnuntai 15.9.2019 | 19:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Tervahauta syttyy tänään – Alavetelin Seljesissä käynnistyy jo kolmas Tervahautaviikko

Anu Jylhä Kokkola-lehti
Ke 3.7.2019 klo 11:00

Keskiviikkoisena aamupäivänä – viikko ennen Tervanpolttajaisten avausta eli tervahaudan sytyttämistä – hyörii joukko miehiä Seljesin metsässä, tervahaudan ympärillä.

Leppoisa ja yhteisöllinen meininki välittyy heti paikalle saapuessani. Vitsejäkin viljellään, välillä suomeksi ja välillä ruotsiksi.

Miehistä huokuu innostus projektiin ja he ovatkin aloittaneet jo tervaksien kasaamisen hautaan.

– Kymmeneltä oli aikomus aloittaa puiden kasaaminen, mutta nämä miehet ovat niin innokaita, että aikasemminkin tänne on jo tultu, kertoo Ole Gustafsson.

Luonnon helmassa, kahvikupposen äärellä Gustafsson kertoo hieman Alavetelin kotiseutuyhdistyksen järjestämän tervanpolton historiasta.

Ensimmäisen kerran yhdistys poltti tervaa vuonna 1999. Tuolloin tervamestari piti hakea vielä Purmosta asti, mutta nyt oppineita löytyy Alavetelistäkin. Vuonna 2001 lähtivät alaveteliläiset myymään tervaansa Tukholmaan Jakobstads Vapenilla.

– Siellä ne ampuivat tykeillä tulomme merkiksi, Gustafsson tarinoi.

Reissusta matkalaiset saivat muistoksi pullon tervaa, jota on käytetty kuuluisassa Kustaa II Aadolfin Vasa-laivassa. Viimeksi tervahauta poltettiin kesällä 2009.

Terva oli 1700-luvulla Suomen tärkein vientituote. Alavetelissä tervanpoltto oli tärkeä elinkeino ja sieltä tervaa vietiin Kokkolaan kaupattavaksi. Alavetelistä on löytynyt yli 100 vanhaa tervahautaa.

Tervahaudan polttaminen on vaativaa hommaa ja sen palamista on tarkkailtava ympäri vuorokauden. Haudan valvojiksi on lupautunut jo 50-60 miestä.

– Porukkaa oli tosi helppoa saada mukaan. Tämä on yhteisöllistä toimintaa, kertoo toinen tervamestareista, Karl-Erik Nyberg.

Noin suuri määrä talkoolaisia on silti saavutus.

– Tämä on kova tempaus meidän noin 1600 asukkaan kylältä ja mukaan on lähtenyt myös monia seuroja. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja ottavat vastuun omasta toiminnastaan, Gustafsson lisää.

Nybergin mukaan nuoria kiinnostaa toiminta enemmän kuin kymmenen vuotta sitten ja heitä toivotaankin tulemaan mukaan viikon tapahtumiin. Tapahtumaviikon viimeisenä päivänä, 10. heinäkuuta, valitaan uusi tervamestari Nybergin ja Ole Brännkärrin rinnalle.

– Toivomme mahdollisimman nuorta tervamestaria, koska seuraavana Tervahautaviikkona hänkin on taas kymmenen vuotta vanhempi, naurahtaa Nyberg.

Viikon aikana Alavetelissä järjestetään paljon muitakin tapahtumia, kuten Tuohi-Antti -näytelmä, metsäjooga Seljeksellä ja Naisten Liiga -ottelu IK Myran-HJK.

”Siellä ne ampuivat tykeillä tulomme merkiksi.

”Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja ottavat vastuun omasta toiminnastaan.

Tervahaudan 2019 valmistelu

*toukokuussa 2016 tervahautaan sopivat männyt kolotaan eli kuoritaan kaarnasta

*pilkotut ja kuivatetut puut eli tervakset kootaan noin 270:stä männystä

*tervaksien päälle kasataan sammalta ja muuta maa-ainesta

*muutaman päivän päästä sytytyksestä tervaa alkaa juoksemaan.

#