keskiviikko 11.12.2019 | 17:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ruokatorilla tarjolla herkkuja muun muassa Ranskasta ja Kreikasta –  Street Food Fiesta käynnistyy tiistaina Rautatientorin pysäköintialueella

Anu Jylhä Kokkola-lehti
Pe 26.7.2019 klo 09:10

Kahdeksatta kertaa järjestettävä ja jo monena vuotena suosiossa ollut Street Food Fiesta sai tälle kesälle uuden paikan ja ajankohdan. Kuinka se vaikuttaa tapahtumaan?

– Muutoksilla ei pitäisi olla merkitystä kävijämääriin, koska aiemmin Kokkola Cup on hieman viennyt kävijöitä. Nyt ihmisillä on enemmän aikaa käydä eri tapahtumissa. Uudella paikalla tulee ihmisille olemaan enemmän tilaa nauttia torin tarjonnasta ja muusta ohjelmasta, kertoo City Kokkolan toiminnanjohtaja Kari Moilanen.

Tänäkin vuonna tapahtumassa on tarjolla kreikkalaisia gyroksia ja Twirlyn rullajäätelöitä.

Uutuutena on mm. La Carçonne -koju, josta saa tuoretta kahvia ja perinteisiä ranskalaisia patonkeja ja panineja sekä italialainen koju, jossa myydään paistettua kalaa ja vihanneksia.

Myös paikallista herkkua on tarjolla, sillä tuttuun tapaan tapahtumasta löytää Peitson hunajaa Kälviältä. Jos halajaa makuelämyksiä muilta mantereilta, voi kävijä etsiytyä amerikkalaista tai afrikkalaista ruokaa tarjoaville kojuille.

Ruuan ohella kävijät saavat nauttia erilaisista ohjelmanumeroista ja etenkin lapsille on kehitelty mielenkiintoista katseltavaa.

– Koko tapahtuman ajan kävijöitä viihdyttämässä on Tivoli Alfred, josta lapset varmasti tykkäävät. Alueelle tulee myös esiintymislava, jossa on monipuolisia musiikkiesityksiä, sanoo Moilanen.

Tapahtuma levittäytyy alueelle niin, että kioskien keskelle sijoittuvat pöydät, joissa ihmiset voivat viettää aikaa rauhassa. Uuden paikan ansiosta ei kulkuväylien käyttöön keskustassa tule poikkeuksia. Kiertuetta luotsaa jälleen Ali Chehboun ja yhteistyökumppanina toimii Visit Kokkola.

Street Food Fiesta, Rautatientorin pysäköintialue, 30.7.-3.8. Päivittäin avoinna kello 10-20.

”Alueelle tulee myös esiintymislava, jossa on monipuolisia musiikkiesityksiä.

#