sunnuntai 18.8.2019 | 16:38
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Antti Paalanen nauttii työssään siitä, että saa reissata sekä tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin

Maria Store Kokkola-lehti+
Pe 2.8.2019 klo 13:00

Harmonikkataiteilija Antti Paalanen julkaisi Rujo-levyn toukokuussa. Syksyn ja ensi kevään ajan hän keskittyy levyn markkinointiin ulkomailla, johon hän sai Music Finlandilta vientitukea.

Levyä aiotaan markkinoida ainakin Keski-Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Syksyllä ja keväällä Paalanen on mukana myös Tampereen Työväen Teatterin Vanhoja poikia -esityksessä. Luvassa on 40 esitystä.

Mikä sai valitsemaan nykyisen alasi?

Se on ollut lähestulkoon sattumaa. Olin ilmoittautunut Alavudella kansanopiston kitaratunneille kun huomasin musiikkikaupassa 2-rivisen haitarin ja kiinnostuin siitä. Äiti kertoi, että pappani oli soittanut sellaista.

Pääsin mestaripelimanni Airi Hautamäen oppiin ja kymmenen vuotta opiskelin soittoa kansalaisopistossa.

Lukiossa mietin opiskelupaikkoja ja sain ensimmäistä kertaa kuulla kansanmusiikin osastosta Sibelius-Akatemiassa. Olin nähnyt nykykansanmusiikkiyhtye Pirnalesin keikan ja innostunut siitä. Päätin hakea linjalle ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä.

Musiikki on minulle elämäntapa ja ammatti siitä tuli vähän siinä sivussa.

Oletko tyytyväinen valintaasi?

En ole koskaan katunut, vaan olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä. Toki välillä olen aika väsyksissä ja pelonsekaisin tuntein miettinyt tulevaisuutta, mutta aina on eteen tullut uusia keikkoja ja projekteja. Sen pelon kanssa täytyy vaan oppia elämään.

Millaista työsi on?

Jos minulla ei ole työn alla isoja projekteja muualla, lähden aamulla työhuoneelle ja olen siellä niin kauan, kunnes poikamme tulee koulusta. Rujo-levyn äänitin työhuoneellani.

Jos käynnissä on esimerkiksi teatteriprojekti, saattaa mennä kaksi kolme kuukautta, etten edes ehdi työhuoneelle.

En oikein osaa erottaa työtä vapaa-ajastani. Se on kaksiteräinen miekka. Toisaalta nautin ammatin mukana tuomasta vapaudesta, toisaalta rajoja on vaikea vetää työn ja vapaa-ajan välille.

Mitkä ovat työsi parhaat/huonot puolet?

Parasta on se, että saan reissata, tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Nautin myös vapaudesta ja siitä, että saan tehdä juuri tätä työkseni.

Työ on henkisesti raskasta epäsäännöllisyyden ja reissaamisen vuoksi. Paljon aikaa vie myös kaikki muu työhön liittyvä kuin itse musiikki.

Miten valmistaudut uuteen projektiin? Onko sinulla tiettyjä rutiineja?

Soolokeikkani ovat hyvin fyysisiä, melkein kuin urheilusuorituksia. Jos minulla on ollut keikkataukoa, vedän keikkasetin muutaman kerran läpi harjoituksena.

Teatterijutuissa saatan sovittaa musiikkia puoli vuotta ennen ensimmäistä työryhmän tapaamista tai ryhtyä säveltämään ensimmäisissä lukuharjoituksissa. Jokainen työ on erilainen, joten rutiineja ei ehdi muodostua.

Millainen taiteilijasielu olet?

Minussa on kaksi erilaista taiteilijasielua. Soolokeikoillani lavalla nähtävä persoona on se näkyvä, ronski ja rujo, rajua hanuriläppää heittävä tyyppi, joka lietsoo väkeä tanssimaan ja huutamaan.

Keikan jälkeen minulle juttelemaan tulevat ihmettelevät, että olenko ollenkaan sama ihminen.

Kun työprosessi on päällä ja valmistaudun johonkin projektiin olen syrjäänvetäytyvä. Tykkään ahertaa yksin.

Mitä elämääsi kuuluu työn lisäksi? Mistä saat vastapainoa työllesi?

Normaalia perhe-elämää vaimon, Olavi-pojan ja Touko-koiran kanssa. Talvisin hiihtäminen on henkireikäni, kesäisin lenkkeilen ja marjastan.

Paljasta jotain yllättävää itsestäsi?

Minusta on tullut teeintoilija. Se on kovin käyttämäni nautintoaine, sillä olen lopettanut alkoholin ja kahvin juomisen. Japanissa ollessani innostuin japanilaisesta vihreästä teestä. Keikoilla minulla on termarissa rauhoittavaa kamomillateetä.

Tässä juttusarjassa esittelemme kokkolalaisia ja kokkolalaislähtöisiä kulttuurin parissa työskenteleviä ihmisiä.

”Keikan jälkeen minulle juttelemaan tulevat ihmettelevät, että olenko ollenkaan sama ihminen.

#