tiistai 19.11.2019 | 15:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Koirakilta panostaa junioritoimintaan – Tutustumisilta lajista kiinnostuneille perjantaina

Maria Store Kokkola-lehti
Ke 14.8.2019 klo 17:00

Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry:n agilityjaosto panostaa junioritoimintaan. Seura on saanut kahtena vuonna peräkkäin opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuratoiminnan kehittämistukea 13 500 euroa juuri tähän tarkoitukseen.

– Sillä on ollut iso merkitys. Olemme voineet järjestää nuorille ilmaisia koulutuspäiviä. Olemme myös kehittäneet kummitoimintaa, jossa seuran aikuiset tsemppaavat ja innostavat nuoria. Kaikki tämä luo toiminnalle jatkuvuutta, kertoo agilityn junioriryhmää valmentava Tiina Rautaoja.

Tulevana perjantai-iltana puoli kuudelta KiltAareenalla Ventuksentien varrella järjestetään agilityn tutustumisilta. Se on tarkoitettu lajista kiinnostuneille 7-18-vuotiaille nuorille.

Nuoret pääsevät seuraamaan seuran junioreiden kisaamista ja kokeilemaan agilityrataa myös itse seuran lainakoirien kanssa. Tutustumisiltana omat koirat jätetään kotiin.

– Tällä hetkellä seuralla on viisitoista aktiivista junioria lajin parissa, mutta haluamme ehdottomasti kasvattaa määrää.

Junioriryhmän toinen valmentaja Laura Lehto on harrastanut agilityä viisi vuotta, kymmenvuotiaasta lähtien. Hänellä on jo useampi SM-mitali junioreille suunnatuista kisoista, joista yksi on kultainen.

– Parasta ovat pienet onnistumiset, oli se sitten harjoituksissa tai kilpailussa. Agilityn myötä koiraan tulee muodostettua ihan erilainen suhde.

Yleisissä kisoissa lapset ja nuoret kisaavat aikuisten joukossa, ja Rautaoja nostaakin hattua kaikille kilpailuihin lähteville nuorille.

– Nuoret käsittelevät koiriaan hyvin ja ottavat ne kauniisti huomioon. Laji kehittää vastuullisuutta, sillä tässä ei ole tärkeää ainoastaan se miten itse toimii, vaan mukana on myös muuttuva tekijä, eli koira.

Rautaoja korostaa kuitenkin, että lajin harrastaminen ei automaattisesti tarkoita sitä, että täytyy myös lähteä kilpailuihin.

13-vuotiasLoviisa Hilli on harrastanut Kaapo-koiransa kanssa agilityä kohta kaksi vuotta.

– Tulin tänne kaverin innostamana. Parasta on se, kun koiralla on kivaa. Treeneihin on mukava tulla, ja täällä ei haittaa vaikka epäonnistuisikin.

Hillin tavoitteena on päästä joskus kisaamaan agilityn 1-luokkaan, joka on tarkoitettu aloitteleville kilpailijoille.

Tiina Rautaoja rohkaisee kaikkia lajista kiinnostuneita paikan päälle tutustumisiltaan.

– Lajin harrastaminen ei vaadi muuta kuin että nuorella on hyvä peruskontakti koiran. Kaikki muu opitaan täällä.

Mitä on agility?

Agility on vauhdikas koirien esteratakilpailu. Agilityssä ihminen ohjaa koiran virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti tuomarin suunnitteleman radan läpi.

Ratatyyppejä on kaksi: agilityrata ja hyppyrata. Radalla on yleensä 12–20 estettä.

Lähde: Kennelliitto

#