sunnuntai 15.9.2019 | 19:20
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kotona-juttusarja: Heini Känsäkosken kotona myös lapset ovat innostuneet sisustamisesta

Sini Sulkakoski Kokkola-lehti
Ke 4.9.2019 klo 11:15 [päivitetty ke 12:44]

Tässä juttusarjassa kurkistamme kokkolalaisiin koteihin.

Asun omakotitalossa Halkokarilla kahden lapseni Elielin (4) ja Editan (10), kahden kissan, neljän kanin ja yhden koiran kanssa.

Olemme asuneet tässä talossa kohta kaksi vuotta.

Mielipaikkani kotona on sohva sekä olohuoneen päätyseinä lipastoineen päivineen. Lipaston takana olevan

lautaseinän olen tehnyt isäni ja äitini kanssa, ja siihen meni 100 metriä lautaa. Lipastossa taas säilytän kaikkia omia aarteitani.

Sohva taas odottaa uutta verhoilua. Tähän kuuluu lisäksi kahden hengen sohva, joka ei ole tällä hetkellä käytössä.

Sisustamisessa tärkeintä on persoonallisuus sekä oma tyyli, ja että koti miellyttää omaa silmää.

Lapsiperheessä myöskin käytännöllisyys on tärkeää. Teen paljon käsitöitä kuten makrameesidontaa sekä savitöitä, ja nekin saavat näkyä sisustuksessa.

Viimeisin sisustusostokseni on Elielin huoneessa sijaitseva 1700-luvun kulmakaappi, jonka löysin netti-kirpputorilta. Myös viherkasveja olen viimeaikoina ostanut. Kierrän kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä, ja välillä tulee aina jotain mielenkiintoista vastaan. Ikeassa olen käynyt kerran, sieltä meillä on eteisen kenkäkaappi sekä Editan huoneessa oleva lipasto.

En ikinä luopuisi ranskalaisesta messinkisängystäni. Ostin sen netistä ja siinä ei ollut pohjaritilää ollenkaan, ja sen sisällä seisoo omilla jaloillaan runkosänky.

Siivoan joka päivä jotain, ja silloin tällöin aivan perusteellisesti.

Haaveilen muuttamisesta rintamamiestaloon maaseudulle. Sinne ottaisimme lisää eläimiä, kuten kanoja ja minipossun.

#