torstai 17.10.2019 | 08:34
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ikääntyneillä iso riski joutua huijausyrityksen kohteeksi – Kilpailu- ja kuluttajavirasto käsittelee vuodessa yli 60 000 kauppaan liittyvää yhteydenottoa

Tommi Lahtonen Kokkola-lehti
To 3.10.2019 klo 07:00

Julkisuuteen on putkahdellut tapauksia, joissa iäkkäämpiä kansalaisia on huijattu ostamaan esimerkiksi putkiremontti, vaikka putket eivät uusimista olisi kaivanneetkaan.

Viime vuonna poliisi varoitteli vanhusten ovilla kolkuttelevista kotimyyntikauppiaista, jotka ovat myyneet palveluita tai tuotteita laillisesti, mutta kaupantekotilanteessa esimerkiksi osamaksukaupan todellista korkoa ei ole kerrottu selkeästi ostajalle. Sudenkuopat vaanivat ostajaa myös, jollei ole hintatietoinen.

Myyjä saattaa tapetoida tuotteen suurilla ALE -50% lapuilla ja ilmoittaa, että tuotteen oikea hinta on 3 000 euroa, mutta ”tästä nyt heti ostettuna hinta on 1 500 euroa ja näitä saa vain meiltä”. Samanlainen tai vastaava tuote saattaa löytyä esimerkiksi netin vertaa.fi-sivuston avulla jopa alehintaa halvemmalla.

– Kauppatilanteissa esimerkiksi huijauksen uhriksi voi joutua tietysti kuka tahansa, mutta varsinkin iäkkäämmillä ihmisillä on erityinen riski joutua huijausyrityksen kohteeksi. Tyypillisiä ikäihmisiin kohdistuvia huijauksia ovat erilaiset puhelimitse tai postitse tapahtuvat huijaukset. Ikäihmiset kohtaavat myös kotimyynnissä kotiin tarjottaviin palveluihin liittyviä huijauksia, kertoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiantuntija Satu Majuri.

Aina kyseenalaisessa kaupassa ei ole kyse huijaamisesta. Myyjän arveluttava moraali ja myynti-into saattaa aiheuttaa harmia. Myös mainonta ja osamaksukaupan koukerot saattavat olla iäkkäille hankalia ymmärtää.

– Varsinaisten huijausten lisäksi ikääntyneet ihmiset saattavat muita helpommin joutua epäasianmukaisen markkinoinnin kohteeksi. Heille saatetaan esimerkiksi myydä puhelimitse kalliita tuotepaketteja, joihin heillä ei ole minkäänlaista tarvetta.

Viime vuonna Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tuli yhteydenottoja noin 63 000. Yhteydenottoihin sisältyvät valtakunnallisen kuluttajaneuvonnan saamat puhelut ja sähköiset yhteydenotot, sekä kuluttaja-asiamiehelle tulleet kirjalliset valvontavihjeet ja erilaiset tiedustelut.

Näihin yhteydenottoihin kuuluvat myös ne ilmoitukset, joissa kuluttaja haluaa esimerkiksi tietää oikeuksistaan yleisesti.

– Vain harva ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan tai kuluttaja-asiamieheen eli todellinen ongelmien lukumäärä on tuntuvasti korkeampi kuin se, mitä yhteydenotot meille kertovat. Euroopan komission tulostaulun mukaan keskimäärin vain neljä prosenttia suomalaiskuluttajista ottaa yhteyttä kuluttajaviranomaisiin ongelmatilanteissa.

Kuinka suuri osa näistä ilmoituksista koskettaa vanhempaa väestöä?

– Järjestelmäämme ei merkitä kuluttajan ikää, eli on vaikea sanoa tarkasti kuluttajien ikäjakaumaa. Tietyissä markkinointikanavissa kuten puhelin- ja kotimyynnissä on keskimäärin enemmän ikääntyvien kuluttajien ilmoituksia.

Jos ostajalla on esimerkiksi muistisairauksia tai muita päätökseen tekoon vaikuttavia seikkoja, saattaa se riittää esimerkiksi kaupan purkuun.

– Kuluttajan oikeustoimikelpoisuus voi olla heikentynyt iän tai sairauden takia. Jos tämä on ilmeistä, kaupanteosta on syytä luopua kokonaan. Sopimus ei ole sitova, jos käy ilmi, että kuluttaja ei ole kyennyt ymmärtämään sopimuksen merkitystä. Sama pätee silloinkin, kun peruuttamisaika on jo päättynyt. Kuluttajansuojalain mukaan markkinoinnissa on kiellettyä käyttää aggressiivista menettelyä. Painostaminen sopimuksen tekemiseen on aina sopimatonta.

Tuotteen ostaminen merkitsee sopimuksen tekemistä, eikä sopimusta voi kumpikaan osapuoli yksinään muuttaa. Kauppaa ei siis voi yleensä perua, vaikka tulisikin katumapäälle. Alennuksella myytäviä tuotteita koskevat samat säännöt kuin normaalihintaisia tuotteita, Majuri selvittää.

– Ostoksen voi vaihtaa tai palauttaa vain silloin kun yritys on myöntänyt tuotteelle vaihto- ja palautusoikeuden. Tämä on myyjälle kuitenkin vapaaehtoista. Tai jos kyseessä on kotimyynti tai etämyynti (puhelinmyynti, postimyynti, verkkokauppa tai tv-shop), joissa kuluttajalla on lakisääteinen 14 päivän kaupan peruuttamisoikeus. Sopimusehdot kannattaa kuitenkin aina lukea hyvin tarkkaan.

Onko joku tietty kaupanala, jolta tulee erityisen paljon yhteydenottoja teille?

­– Viime vuoden tilastojen mukaan esimerkiksi ajoneuvoihin liittyviä kuluttajien ilmoituksia kirjattiin noin 16000 ja remontointiin liittyviä noin 6300. Verkkokaupan lisääntymisen myötä myös esimerkiksi epäonnistuneet maksutapahtumat, ylimääräiset katevaraukset ja virheet laskutusjärjestelmissä ovat aiheuttaneet kuluttajille hankaluuksia.

”Tyypillisiä ikäihmisiin kohdistuvia huijauksia ovat erilaiset puhelimitse tai postitse tapahtuvat huijaukset.

Näin teet reklamaation

- Ota yhteyttä yritykseen tai yrittäjään, jolta olet tavaran ostanut. Tee reklamaatio mahdollisimman pian virheen havaitsemisesta.

- Vaatimus kannattaa esittää mahdollisten riitatilanteiden selvittämisen helpottamiseksi kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla, jolloin viesti ja siihen saatu vastaus jäävät itselle talteen ja ne voi myöhemmin lähettää kuluttajaoikeusneuvojalle asian selvittelyä varten.

- Reklamaation tekemisessä kannattaa hyödyntää KKV:n reklamaatioapuria: https://reklamaatioapuri.fi/

- Jos valitus yritykselle ei tuota toivottua tulosta, ota yhteyttä kuluttajaneuvontaan (https://www.kkv.fi/kuluttajaneuvonta/). Sieltä saa maksutta opastusta ja sovitteluapua riitatilanteessa.

- Viime kädessä kuluttajariitalautakunta ratkoo kuluttajansuojalain ja asuntokauppalain mukaisia riitoja. Asian käsittely on maksutonta ja ratkaisun saa yleensä nopeammin kuin tuomioistuimesta. Ratkaisut ovat suosituksia, mutta yritykset noudattavat niitä yleensä hyvin.

- On hyvä muistaa myös, että ostaminen ja tilaaminen merkitsevät aina sopimuksen tekemistä. Sopimusta ei voi kumpikaan osapuoli yksinään muuttaa. Kauppaa ei esimerkiksi voi noin vain peruuttaa, vaikka tulisikin katumapäälle. Siksi sopimusehdot kannattaa ennen kaupantekoa tai tilaamista lukea rauhassa ja varmistaa, mihin sitoutuu.

#