perjantai 6.12.2019 | 14:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Rantakatu vihitään käyttöön tänään – Pysäköintiongelmia ei enää alkuvaikeuksien jälkeen

Maria Store Kokkola-lehti
Pe 29.11.2019 klo 09:20 [päivitetty pe 09:36]

Rantakadulla pysäköinti on alkuvaikeuksien jälkeen näyttänyt asettuvan uomiinsa. Remontin päättymisen jälkeisenä viikonloppuna ja vielä seuraavina arkipäivinä Rantakadulla pysäköitiin pyöräväylälle.

– Pysäköinninvalvonta jakaa huomautuksia ensimmäisen kahden viikon ajan, eli vielä tällä viikolla ja ensi viikolla. Sen jälkeen sakotetaan, jos pysäköidään väärin, kertoo infrasuunnittelija Tero Luokkala Kokkolan kaupungilta.

Huomautuksien jakaminen kahden viikon ajan on tapana, jos kadulla on tehty muutoksia tai siinä on ollut työmaa.

Pyöräväylälle tulee myös kaksi liikennemerkkiä, jotka kertovat liikkujille missä pyöräväylä kulkee.

Ensimmäinen on kadunpätkän alussa ja toinen tulee lukkoliikkeen kohdalle.

– Ehkä autoilijat huomioivat pyöräväylän siten paremmin. Seurantapalavereita pidetään talven aikana ja muutoksia tehdään, jos on tarvetta.

Pyörätiellä on sallittu esimerkiksi Rantakadun liikkeiden ja ravintoloihin tulevien tavaralastien purkaminen.

– Tällainen lyhytkestoinen tavaralastin purkaminen on sallittu liikennesäännöissä, mutta esimerkiksi vammaisten pysäköintiluvalla ei kuitenkaan saa pysäköidä pyörätielle.

Rantakadulla saa nyt pysäköidä kahden tunnin ajan kiekolla, kun aiemmin kiekolla sai pysäköidä tunnin ajan.

– Yrittäjät, päättäjät ja keskustassa asioivat ovat jo pitkään toivoneet pidempää pysäköintiaikaa, mutta nyt olen kuullut, että Rantakadun kahta tuntia pidetään joidenkin mielestä liian pitkänä. Vaihtuvuus on liian hidasta. Tätäkin ja muita pelisääntöjä käydään läpi tammikuun aikana yrittäjien kanssa. Keskustelemalla saamme varmasti aikaiseksi kaikille sopivat ratkaisut, kertoo Luokkala.

Rantakatu vihitään käyttöön tänään kello 10-12.

#