tiistai 25.2.2020 | 04:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jussi Seppäsen kolumni: Sata olympiadia

Jussi Seppänen Kokkola-lehti
To 23.1.2020 klo 08:05

400 vuotta on hankala aika käsittää.

Pentuna vahvin, tärkein ja ikuisimmalta kuulostava aikayksikkö oli olympiadi, tuo nelivuotiskausi olympialaisten välissä. Käsitteessä oli hieno tieteellinen klangi. Se oli myös hankala sana opetella ja sen käyttäminen arkipuheessa vaati vahvaa mielikuvitusta ja matemaattista venymistä.

Ajanjaksona olympiadi tuntui hirvittävän pitkältä. Los Angelesin kesäkisoja katsoessa tuli mieleen, että vaikka nyt olen lapsi niin seuraavien kisojen aikaan olen 13-vuotias eli käytännössä varma osallistuja ainakin pituushyppyyn ja 10 000 metrin juoksuun.

Nykyään tuntuu, että olympiadi hujahtaa ohi vartissa. Koko ajan on olympialaiset kohta. Muutenkin ajan tajuaminen muuttuu. Viime kesä sekoittuu toissa kesään. Kymmenen vuotta tuntuu olevan pienin ymmärrettävä yksikkö. Eikä asia näytä iän myötä muuttuvan, mikäli ikäkokemusasiantuntijoihin on uskominen. ”Kaikesta on kulunut 50 vuotta” totesi eräskin lähipiiriin kuuluva muistellessaan Simon & Garfunkelin hittibiisin ensikuunteluaan radiosta.

Kokkola on kuitenkin vielä huomattavasti häntäkin vanhempi.

Minkähän mittaisia kaaria 400-vuotias kaupunki sitten miettii?

”Rakensivat jäähallin keskustaan hiljattain.”

”Taasko täällä Raatihuoneella tapahtuu, vastahan se Jackson Haines luisteli tässä 1800-luvun lopussa?”

”Ruotsin ja Venäjän jälkeen olen viimeaikoina kuulunut Suomeen.”

Eihän Kokkola oikeasti mikään vanha kaupunki ole edes Suomen mittakaavassa. Mutta sata olympiadia luo kuitenkin jo perspektiiviä. Ja vanhat asiat ovat tiivistettyä aikaa. Kokkokivi on Kokkokivi vaikka nimi välillä muuttuisi. Ja sen päällä voi istua oli vuosi 1620 tai 2020. Uskallan veikata, että en hirvittävästi ymmärtäisi jonkun 400 vuotta sitten eläneen kokkolalaisen aivoituksista ja maailmasta, mutta yhteinen ympäristö kuitenkin sitoo meidät samaan maailmaan.

Kirjoittaja on Turussa asuva kokkolalainen.

”Minkähän mittaisia kaaria 400-vuotias kaupunki sitten miettii?

#