tiistai 25.2.2020 | 04:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sauna Saddamille ja muita sattumuksia – Autonkuljettaja Tommi Tapaninen ehti urallaan koluta 40 valtiota ja ajaa 8 miljoonaa kilometriä

Lauri Tuomi-Nikula Kokkola-lehti
To 23.1.2020 klo 10:00

– Sanotaan, että rekkakuski on autossaan kuin laivan kapteeni, mutta ei se niin ole. Laivassa on päällystö ja miehistö jakamassa vastuuta. Rekkakuski vastaa kaikesta yksin, sanoo liki 50 vuotta autonkuljettajana toiminut kokkolalainen Tommi Tapaninen, 71.

Vuosikymmenet ja miljoonat kilometrit tuottivat teiden varsilta valtavan määrä muistoja, ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta. Tommi muistaa ne tarkasti ja hyvä niin. Valokuvia ei ole. Ne tuhoutuivat tulipalossa Kokkolassa ja muut Tommin muistot vei ohjaamosta rosvo Amsterdamissa. Niin voi käydä.

-Viikkokausien reissut tien päällä ja perhe-elämä on hankala yhtälö. Meni avioliitto, talot ja tavarat. Mutta vaikka siviilissä on tullut rapaa niskaan, töissä kävi parempi tuuri. Vain kerran työuran aikana on koppi ryöstetty ja kolme kertaa viety naftat tankista, Tommi naurahtaa.

Välitunnilta laivan päälle

– Oppikoulun neljänneltä luokalta lähdin omalle polulle. Kävelin välitunnilta Ykspihlajan sataman ”Myllyyn”, se oli värväystoimisto, josta haettiin jobeja laivoihin. Olin kuusitoista ja sain jobin Casablancaan lähtevään laivaan. Olin merillä armeijaan menoon saakka. Vuonna 1969 tartuin kuorma-auton rattiin. Kylmiltään rupesin ajamaan kalaa Norjasta. Siinä ei ollut alokasaikoja. Kaikki konstit piti opetella omin päin, kantapään kautta.

”Jos ei meillä leivota, niin ei leivota teilläkään”

– Kalaa haettiin Hammerfestistä ja tuotiin Pohjanmaalle, jossa laajeneva turkistuotanto tarvitsi rehua. Se oli turskan perkausjätettä, joka oli pakastettu 40 kg:n harkoiksi. Kun Kiirunan ja Narvikin välinen tie avattiin, liikenteen kasvu tuli yllätyksenä Suomen viranomaisille. Pellon tullissa ei ollut siihen mennessä yöaikaan minkäänlaista hommaa, paitsi tullimiesten ikuinen korttipeli. Kun me alettiin jyräämään siitä rekoilla, ne oli meille tietenkin vihaisia ja tekivät kaikenlaista kiusaa. Tullin piti ottaa joka lastista näytepala ja kun peräluukut avattiin, sieltä hulahti äkkiä satoja kiloja rehuharkoja tielle. Kuskin piti tietenkin kerätä ne takaisin kyytiin, Tommi kertoo.

– Margariini oli Norjassa halpaa. Kerran tullimies otti minulta 20 kg:n margariinipaketin: ” Sie jout nyt jättähmään margariinin tänne, mie vien sen valtion varastoon”, tullimies sanoi ja yritti evakuoida paketin. Minä en sitä antanut vaan pistin vetopyörän alle ja ajoin yli: ”Jos ei meillä leivota, niin ei leivota teilläkään”, sanoin.

– Siihen aikaan rehukala-autot olivat umpikaappeja, ilman mitään jäähdytyksiä. Ihmiskalaa ajavilla oli kylmäkoneet, mutta meillä ei. Siksi kuorma ehti usein matkalla sulaa siihen malliin, että se piti Uudessakaarlepyyssä lapioilla purkaa. Hammerfestistä Uuteenkaarlepyyhyn ajettiin yhtä soittoa samoilla silmillä. Välillä otin parinkymmenen minuutin tirsat ratin päällä ja taas mentiin.

Tuhannen ja yhden yön retket

– Vaasalainen Nyholm oli 70-luvulla Pohjoismaitten suurin yksityinen kuljetusliike. Ajoimme Neuvostoliiton ja muiden kommunistimaiden läpi tavaraa Arabian niemimaalle. Reitti oli raskas mutta siellä ei kontrolloitu ajoaikoja eikä ylikuormia. Viranomaisia kiinnosti vain, oliko mukana pornoa tai ylimääräistä valuuttaa. Ensin ajettiin kahdella kuskilla ja sitten yksin. Sitä oli niin hullu, että kuvitteli siinä tienaavansa enemmän. Palkassa se ei juuri näkynyt, mutta vastuu kasvoi. Pisin reissu oli 7000 kilometriä Kokkolasta Saudi Arabian Riadiin. Iranissa, Irakissa ja Saudeissa oli paljon suomalaisia rakennusyhtiöitä, joiden suomalaisille rakennusmiehille ajoin ruokaa ja tarvikkeita. Kun menin ensimäistä kertaa Bagdadiin Nokian työmaalle, kolme ensimmäistä vastaan tulevaa ihmistä oli tietenkin - kokkolalaisia!

Kettingillä päähän

– Jonoja oli usein, ja ainakin seitsemän kertaa olin Turkin ja Irakin rajalla kymmenien kilometrien mittaisissa jonoissa. Autoissa ei ollut ilmastointeja eikö jääkaappeja. Siellä oli sellainen kirjoittamaton laki, että elintarvikekuormilla saa ajaa jonon ohi. Kerrankin minulla oli autossa taatelilasti. Astinlaudoille auton molemmille puolille hyppäsi aseistettu sotilas kun ajoin hiljaa sen jonon ohi. Silti joku ohitettava ehti livauttaa minua kettingillä päähän, kun se luuli, että olen maksanut sotilaille, eikä kuormassa mitään elintarvikkeita ole.

– Vuoden vaihteessa 1978 Iranin šaahi Mohammad Reza Pahlavi sai kansalta lopputilin. Olin samoihin aikoihin tulossa Turkkiin ja sain tiedon, ettei sieltä saa naftaa mistään. Turkki osti silloin öljynsä Iranista ja läpiajoa oli minulla tiedossa 2000 kilometriä. Ennen Ankaraa alkoi tankki tyhjentyä. Yöllä oli kymmenen astetta pakkasta ja ajoin tankit niin tyhjiksi, että ne pölisi. Pääsin kuin pääsinkin hotelliin Ankaraan. Siellä piti odotella 21 vuorokautta. Vihdoin tuli Unkarista tankkiautollinen naftaa, jolla me ulkomaalaiset päästiin ajamaan pois sieltä. Siinä kivet lensi, kun paikkakuntalaiset jäivät ilman. Nehän oli odotelleet siellä yhtä kauan kuin mekin.

Saddamin kanssa saunassa

– Kerran minulla oli kuormassa Oulun Puutuotteen valmistama sauna Saddam Husseinille. Pelotti ja hirvitti, kun rahtikirjassa luki vain Building Material, vaikka siellä oli saunan lisäksi ihan luvatonta tavaraa kyydissä, tietotekniikkaa ja sianlihaakin. Kaikki meni hyvin Istanbuliin saakka, mutta sitten alkoi kontrollipaikkoja tulla vastaan. Aavikolla Bagdadin ulkopuolella oli tullipaikka nimeltä Falluja, jonka turkkilaiset olivat kiukuspäissään polttaneet maan tasalle. Paperihommat tehtiin taivasalla, ja pelkäsin, että tullimiehet alkaa kaivella sitä Saddamin kuormaa. Eikä ne hankaluudet siihen loppuneet, muistelee Tommi.

– Ranskalaiset olivat rakentaneet ydinvoimalan keskelle Bagdadia. Se oli melkein valmis kun israelilaiset kävivät yhtenä yön sen pommittamassa. Minä onneton satuin tulemaan lasteineni samana yönä kaupungin porteille. Eihän sinne päässyt sisälle ollenkaan. Portin takana oli rekkoja sata kilometriä pitkässä jonossa. Ja kontrolli oli kova. Minunkin viereen vänkärin paikalle tuli sotilas kalashnikoveineen ja pistimineen istumaan koko päiväksi. Eihän se jätkä osannut kuin pari sanaa englantia. Yritin aikani kuluksi jutella sille ja pesullekin olisi ollut mukava päästä. Kerroin, että tällä samalla seudulla muinaiset sumeerit keksivät saippuan. Se jotenkin ymmärsi väärin ja hermostui kun näytin käsimerkein, että pitäisi päästä pesulle. Se varmaan luuli, että hänenkö tässä pitäisi mennä naamaansa pesemään?

– Lopulta pääsin perille Bagdadiin ja Tigris-joen saareen, mistä oli joen alle kaivettu Saddamin bunkkereita ja minne se saunakin tuli. Siellä tapasin itse Saddam Husseinin ja pääsin neuvomaan sitä, miten suomi-saunassa saunotaan. Suomalaisen rakennusliike YIT:n ukot nauroi, että harva pääsee pitämään Saddamille saunakurssia.

Tupakkaenkeli Maarit Tastula

– Irakin ja Iranin sodan aikaan olin menossa Basraan hakemaan taatelilastia, kun Iran alkoi pommittaa kaupunkia. Minut työnnettiin kahdeksi päiväksi pimeään ja kolkkoon pommisuojaan. Pelotti tietenkin ja pahinta oli kun tupakat loppuivat. Aloin nähdä omituisia unia tai harhoja, mitä lie. Yhden muistan elävästi. Valkoinen enkeli ratsasti vitivalkoisella hevosella minua kohti. Pian tunnistin sen toimittaja Maarit Tastulaksi, kuvankaunis nainen valkoiset enkelinsiivet selässä. Hän pysähtyi minun viereeni, kaivoi satulalaukusta kartongin Norttia ja sanoi:” Nähdään kohta Basrassa.”

Ruumis tien vieressä

– Mosul on ensimmäinen iso kaupunki Irakissa kun tullaan Turkista vuorten yli. Oltiin oltu monta vuorokautta jonossa Turkin puolella, kunnes yhtenä yönä päästiin rajan yli. Meitä oli siinä muutama suomalainen rekka kun ajettiin letkassa vuorille ja pantiin leiri pystyyn tien vierelle. Tehtiin nuotio, syötiin eväitä ja keiteltiin munia kun äkkiä kuului pimeältä tieltä ankara tömäys. Kun aurinko nousi, kuollut mies makasi kymmenen metrin päässä kaiteen vieressä. Joku oli ajanut sen yli. Meille tuli kiire lähteä paikalta vähän äkkiä.

Kun sandaali lipsui

– Sattui Damaskoksen lähellä Syyriassa, että vuoristossa oli satanut lunta ensimmäisen kerran 60 vuoteen. Vuoristotiellä oli hemmetinmoinen pudotus, kun tullaan alas kaupunkiin. Paikalliset kuskit seisoivat tiellä vuoren päällä ja kokeilivat sandaalilla, että onpas tämä liukasta. Ei ne uskaltaneet lähteä, kun eivät pysyneet seisoessaankaan pystyssä. Minä olin silloin ainoa, joka ajoi siitä alas.

Rekka-autolla 140 km/h

– Työhistoriani aikana vain kolme kertaa on auto hajonnut. Kerran Jugoslaviassa särkyi ohjaustehostin. Se ei ajossa haitannut mutta lastatessa kyllä. Toisen kerran meni kompressorista venttiili. Olin silloin Turkissa. Laitettiin korjaamosta faksi Suomeen Volvolle, että lähettävät varaosat tulemaan Ankaraan. Ne tulivat aikanaan, mutta huonoksi onneksi tilaus oli tehty korjaamon nimellä ja osat jäivät tulliin. Varaosien tilaaminen ulkomailta oli niille kiellettyä. Lopulta vein tullivirkamiehelle kolmen vartin pullon viskiä ja sain varaosat. Onneksi hän ei ollut muslimi.

– Lahjuksia tai rahaa ei tarvinnut yleensä käyttää, paitsi Venäjän rajalla sillä notkistettiin asioiden käsittelyä. Siellä saattoi olla iso pinkka tullauskansiota odottamassa käsittelyä, mutta kun laittoi satasen kansion väliin, se oli käsittelyssä aina ensimmäisenä. Viipurintiellä miliisi keräsi itselleen joulurahaa sakottamalla rekkakuskeja muka ylinopeudesta. Kerran ne sakottivat minuakin. Olin ajanut 140 km:n tuntinopeutta, vaikka jokainen tietää, ettei millään kuorma-autolla semmoisia nopeuksia ajeta. Pakko oli maksaa, muuten miliisi olisi vienyt passin.

Naftarosvoja

– Länsinaapureissa, Norjassa ja Ruotsissa, naftan varastaminen rekka-autojen tankeista on lähtenyt käsistä. Siellä liikkuu itämafian jengejä, jotka imaisevat tehopumpuillaan tankit tyhjiksi omiin muovipyttyihinsä ja kauppaavat naftan edelleen itärekkoihin. Tyhjennys käy äkkiä. Semmoinen pumppu imaisee 500 litraa minuutissa. Kerran Karlskronassa heräsin siihen, kun naapuriauton norjalainen kuski koputteli ikkunaan ja halusi ostaa muutaman kymmenen litraa naftaa tyhjennettyyn tankkiinsa. Pistin virrat päälle ja huomasin, että minunkin tankki oli lähes tyhjä, enkä ollut huomannut mitään.

Ennen oli kaikki paremmin?

Tommi Tapaninen jäi eläkkeelle vuonna 2015 täytettyään 67 vuotta. Vuosien saatossa rekkakuskin työ on muuttunut monin tavoin. Kalusto on parempaa, samoin tiestö. Ohjaamossa on ilmastointi ja mukavuuksia. Lastin kanssa ei enää tarvitse hikoilla.

– Ennen kuski joutui purkamaan kuormia yksin ja esimerkiksi kaikki säkkikuormat omin käsin. Ei semmoista enää kukaan tekisi. Kuskit olivatkin silloin hevosen kokoisia ja riskejä. Heti käsistä näki, että tuo ukko ajaa rekkaa. Nykyään kuljettajat ovat semmoisia västäräkin kokoisia nappuloita kun on lastausta helpottavat työkalut. Omalta kohdalta parhaat muistot ovat sieltä uran alkuajoilta. Jäämeren reissut eivät unohdu. Oli mukavaa, kun sai ajaa 300 kilometriä aivan yksin eikä ketään tullut vastaan, Tommi nauraa.

”Siellä tapasin itse Saddam Husseinin ja pääsin neuvomaan sitä, miten suomi-saunassa saunotaan. Suomalaisen rakennusliike YIT:n ukot nauroi, että harva pääsee pitämään Saddamille saunakurssia.

”Kun aurinko nousi, kuollut mies makasi kymmenen metrin päässä kaiteen vieressä.

”Lahjuksia tai rahaa ei tarvinnut yleensä käyttää, paitsi Venäjän rajalla sillä notkistettiin asioiden käsittelyä.

#