perjantai 25.9.2020 | 08:12
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Häpeän sopiva määrä – kokkolalaislähtöinen Jan Forsström julkaisi toisen novellikokoelmansa

Outi Airola Outi Airola
Ke 25.3.2020 klo 13:20 | päivitetty ke 13:20

”Aikuisia ihmisiä” on tässä kuussa ilmestynyt Jan Forsströmin teos, joka sisältää kymmenen tarinaa. Tarinat muodostavat kokonaisuuden, joka liittyy samaan teemaan.

– Olen jo pitkään kypsytellyt aiheesta jotakin, mutta kolme-neljä vuotta sitten keksin oikean muodon tarinoille, kertoo Forsström.

Aina sopivan tilaisuuden tullen Forsström on paneutunut kirjaan muutaman viikon kerrallaan. Aiheet tarinoihin ovat löytyneet omasta elämänpiiristä, luovien ihmisten parista, kulttuurialan laajalta sektorilta.

– Kirja käsittelee ennen kaikkea sellaisten ihmisten aikuistumista, jotka syystä tai toisesta ovat pystyneet lykkäämään sitä aika pitkälle. Se käsittelee tilannetta, joka tapahtuu siinä kolmen-neljänkympin välillä, kun ei voikaan enää ajatella valmistautuvansa johonkin tulevaan, vaan täytyy myöntää että tämä on jo sitä oikeaa elämää.

Tarinat ovat moninaisia. Syntyy pohdintaa oikean elämänkumppanin valinnasta, omasta ammatinvalinnasta ja niin edelleen.

– Nousee kysymyksiä, kuten ”Onko tämä se ihminen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni?” tai ”Olenko oikealla alalla?” Monet asiat alkavat tuntua peruuttamattomilta, kuvaa kirjailija.

Onko Jan Forsström itse jo ylittänyt aikuisuuden kynnyksen?

– Luulen, että olen ylittänyt. Kirjoitan aina elämänvaiheesta, jossa näen jälkikäteen itseni. Kirjoitin aikanaan Taikiin opinnäytetyön, jossa toin esiin sen, että kannattaa aina kirjoittaa noin viiden vuoden takaisista asioista.

Syy on yksinkertainen.

– Silloin hävettää sopivasti. Jos asia on liian kaukana, se tuntuu jo liian etäiseltä. Jos se on liian lähellä, siihen suhtautuu liian ankarasti tai yrittää puolustella itseään, sanoo Forsström.

Juuri nyt kirja on jo kaupoissa ja työn alla ovat toiset projektit. Käsikirjoittaminen on ollut yksi Forsströmin uran kivijalka, jossa riittää työtä ja tekemistä.

– Nyt olen tehnyt dramaturgin töitä eli auttanut muita tekijöitä käsikirjoittamisessa. Parikin elokuvaa, joita olen ollut työstämässä, tulee ensi-iltaan kesällä. Molemmat, Seurapeli ja Eden, ovat olleet mielenkiintoisia.

Pitkäaikainen haave omasta elokuvasta ”Suuri karhu” on edelleen työn alla.

– Siinä on Laura Birn pääosassa ja käsikirjoitus on valmis. Nyt odotan rahoitusta ja toivon, että se valmistuu parin vuoden päästä.

Suuri karhu kertoo tarinan itseään etsivästä naisesta, joka lähtee shamaanin matkaan oppiakseen shamaaniksi mutta – matkaan mahtuu hyväksikäyttöä ja valtapeliä. Kirjallisella puolella työtä riittää myös.

– Kustantajan kanssa on alustavasti puhuttuna pari-kolmekin seuraavaa kirjaideaa. Toinen on esseekokoelma, jonka toivon valmistuvan parin vuoden sisällä, sanoo Forsström.

”Silloin hävettää sopivasti. Jos asia on liian kaukana, se tuntuu jo liian etäiseltä.

Kuka?

Jan Forsström (s. 1975) on elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija.

Forsström ohjasi ja käsikirjoitti vuonna 2013 valmistuneen elokuvan Silmäterä. Aiemmin hän on osallistunut elokuvien Hyvä poika (2011), Skavabölen pojat (2009) ja Muukalainen (2009) käsikirjoitukseen.

Vuonna 2016 ilmestyi Forsströmin esikoisteos Eurooppalaisia rakastajia.

Forsström on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta.

#