keskiviikko 5.8.2020 | 10:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Annika Mäkelän kolumni: Vauva ja pandemia

Annika Mäkelä
Ke 6.5.2020 klo 11:00

Miltä tuntuu odottaa uutta elämää, kun maailmaa hallitsee kuolemanpelko? No, viimeinen kolmannes tuntuu aika samalta kuin ennenkin.

Kun on sitonut kengät, närästää ainakin tunnin. Unta saa vain, jos tuulee luoteesta, mustia kissoja risteilee kadulla ja radiossa soi Vandraren. Tai aivan yllättäen ja sopimattomasti neuvolan odotushuoneessa.

Aivot käyvät ylikierroksilla, mutta kapasiteettia ei pysty valjastamaan mihinkään järkevään. Valvon yöni miettien perennapenkkejä, tuftausta ja pintakäsittelykohteita, mutta päivisin olen niin väsynyt, että yritän unohtaa ne kaikki.

Istuminen sattuu. Seisominen turvottaa jalkoja. Haaveilen vatsallamakuusta ja jos jotakin putoaa lattialle, punnitsen tarkasti sen nostamisen etuja ja haittoja ennen operaatioon ryhtymistä. Muuten tietysti hehkun, niin kuin kuuluu.

Suurin ero odotuksessa on epävarmuus liittyen itse synnytykseen. Pääseekö mieheni ollenkaan mukaan synnytykseen, jos isovanhempia ei vieläkään voi pyytää avuksi isompien lasten hoitoon?

Sairaaloilla on ainakin toistaiseksi käytössä poikkeussäännöt, jotka rajoittavat tukihenkilön oloa osastolla ennen itse synnytystä ja sen jälkeen. Mitä jos olen jälkeenpäin ihan romuna?

Olen kuullut joidenkin kokevan itsensä voimakkaiksi synnyttäessään. Minä olen aina kokenut olevani hyvissä käsissä, mutta itseni olen tuntenut lähinnä pieneksi ja haavoittuvaiseksi. Puolison läsnäolo on ollut tärkeä turva. Sen mahdollinen puuttuminen on lähes lamaannuttava ajatus.

Ymmärrän silti miksi rajoitukset ovat tarpeen, sillä toinen mielessäni toistuva huoli on se, olemmeko vauvan kanssa synnytysosastolla turvassa virukselta. Mitä vähemmän siellä pyörii porukkaa, sitä paremmassa suojassa ovat synnyttäjät ja vauvat, sekä tärkeä henkilökunta.

Epävarmuus on tunne, jota vastaan raskaanaolevan hormonicocktail pistää odottajan taistelemaan. Siksi kai me petaammekin toisinaan pinnasänkyjä ja pakkaamme synnytyslaukkuja jo kuukausia ennen laskettua aikaa.

Pesänrakennusvietti pyrkii huolehtimaan siitä, että olosuhteet ovat varmasti vimpan päälle, kun h-hetki koittaa. Vaikka olosuhteita ei tosiasiassa koskaan voi hallita, on sen seikan häivyttäminen tässä tilanteessa vaikeampaa. Mutta elämä jatkuu ja sitä tulee lisää, myös keskellä pandemiaa ja pelkoa. Ja ajattelen öisin kaikesta huolimatta perennapenkkejä ja tuftausta, en koronaa ja kuolemaa.

Kirjoittaja on tyhjiä kukkapenkkejä omistava, neljättä lastaan odottava raskauden kokemusasiantuntija.

”Haaveilen vatsalla-makuusta ja jos jotakin putoaa lattialle, punnitsen tarkasti sen nostamisen etuja ja haittoja ennen operaatioon ryhtymistä.

#