sunnuntai 31.5.2020 | 06:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolan rannoilla makaa jo viisi kuollutta hyljettä – tämä ei ole epätavallista, usein ilmoituksia tulee jopa kymmenistä kuolleista hylkeistä keväisin

Outi Airola
Ke 13.5.2020 klo 14:00

Lukijat ovat raportoineet Kokkola-lehteen jo viidestä eri hylkeestä, joita on löytynyt Palman ja Friisin saaren rannoilta.

– Itse olen nähnyt jo neljä kuollutta hyljettä Palman rannoilla. Kahta niistä oli ammuttu. Ihmettelen mistä oikein on kysymys? pohtii Jaana Roine.

Johtava ympäristötarkastaja Juhani Hannila vastaa.

– Ei niitä oikeastaan ole sen enempää kuin muutamana viime vuotena. Kuolleita hylkeitä löytyy nykyisin Kokkolan rannoilta jopa useita kymmeniä vuosittain, tänä keväänä on tullut ilmoituksia ehkä kymmenkunta, kertoo Hannila.

Taustalla on hyljekannan kasvu, vaikea jäätalvi ja hylkeenpyyntiaika. Merenkurkun ja Perämeren alueelta voi metsästää noin 350 harmaahyljettä tänä vuonna.

– Metsästyslain perusteella ruhojen hävitys kuuluu metsästysoikeuden haltijalle. Usein hylje kuitenkin kuoltuaan uppoaa nopeasti, lisäksi nuoria hylkeitä kuolee sairauksiin ja pyydyksiin.

Rantaan ajautuneet hylkeet ovat ongelma silloin, kun ne jäävät mökki- tai uimarannoille. Asumattomilla rannoilla haaskansyöjät hävittävät ruhot nopeasti.

– Kaupunki haki pois jo kaksi hyljettä Palman rannoilta, katsomme mitä näille muille voi tehdä.

Jos hylje ajautuu kesämökin rantaan, siitä voi ilmoittaa alueen metsästysseuralle. Kuolleista itämerenhylkeistä kannattaa ilmoittaa myös luonnonvarakeskukseen (LUKE). Hylkeenruhon voi haudata riittävän kauas rannasta omalle maalle siten, että maata tulee vähintään puoli metriä eläimen päälle.

– Pohjavesialueelle ei eläimiä luonnollisestikaan saa haudata.

Mätänevä ruho on terveysriski.

– Traanimyrkytys on vakava sairaus, siksi hylkeitä tulee käsitellä hyvin suojautuneena.

Lukijat pitävät uimarannoilla makaavia hylkeitä vastenmielisinä näkyinä.

– Tuntuu käsittämättömältä, ettei niitten pois vienti kuulu varsinaisesti kenellekään, ihmettelee viranomaisia asian tiimoilta hätyytellyt Jaana Roine.

”Kuolleita hylkeitä löytyy Kokkolan rannoilta jopa useita kymmeniä vuosittain.

#