torstai 26.11.2020 | 07:04
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ex-huippuvahti Juuso Riksman on kotiutunut Kokkolaan: "Matkalaukkuelämää on vietetty. Laskettiin, että 19 muuttoa on tehty."

Lasse Gran
Ke 2.9.2020 klo 12:00

Helsinkiläislähtöinen Juuso Riksman päätti menestyksekkään jääkiekkouransa keväällä 2016. Riksman ehti seistä tolppien välissä lähes kahdessakymmenessä seurassa. Uransa Riksman päätti Itävallan mestarina. Lähes kaikki kovimmat jääkiekkoliigat on koettu. Myös NHL-seura Saint Louis Bluesiin oli sopimus kaudeksi 2007–2008, mutta yksi ottelu farmiseurassa jäi rapakon takana ainoaksi. Venäjä ja Ruotsi tulivat tutuiksi.

43-vuotiaan Riksmanin maineikas CV on pitkä. Mitä saavutuksia arvostat eniten?

– HIFK:n kanssa Suomen mestaruus ja kaudella 2009 pelaajien valitsemana liigan parhaaksi pelaajaksi, Riksman puntaroi.

Sympaattinen ja edelleen urheilullinen Riksman pyrähtää aamun höntsäjään jälkeen kahvilan eteen sähköpyörällään.

– Täytyy myöntää, että olen pahasti hurahtanut maastopyöräilyyn näissä Kokkolan hyvissä maastoissa. Myös koiran kanssa tulee metsässä lenkkeiltyä, Riksman kertoo.

Miksi Kokkola?

Parikymppinen Riksman tuli HIFK-organisaatiosta hakemaan kokemusta miesten peleistä silloisesta 1-divisioonasta ja toistamiseen kaudella 2000–2001, jolloin lyötiin alkusävelet läpimurtoon maalivahtien eliittiin.

– Yhden A-junnutreenin jälkeen valmentaja Jari Kaarela tuli kysymään olisinko halukas kokeilemaan miesten pelejä Mestiksessä. Kokkolasta en tiennyt yhtään mitään, mutta Pekka Nurmen kanssa kirjoitettiin sopimus, joka taitaa olla vielä tallessa. Oli mahtava tunne, kun sai eka kerran pientä korvausta pelaamisesta.

Monelta on kysytty miksi Kokkolasta ei tule maalivahteja. Kokkola ja Hermes on toiminut monelle ns. junan tuomalle, mm. Riksmanille, ponnahduslautana huipulle. Miksi ei omista? Parikymmentä vuotta sitten Hermes-kasvatti Ari Vapola vartioi 7 ottelussa Porin Ässien maalia liigajäillä. Sen jälkeen on ollut hiljaista maalivahtiosastolla.

Resepti on Riksmanin mukaan kristallinkirkas.

– Mitään oikotietä ei ole. Tarvitaan satatuhatta toistoa. Parhaat koutsit pitäisi valmentaa C-junnuikäisiä, Riksman toteaa.

Googlaamalla nimi Juuso Riksmanin kohdalla esiin kärkipäässä nousee otsikko Juuso Riksmanin palkoista. On helppo päätellä, että asuinpaikan voisi valita vaikkapa Manhattanilta. Viimeiset vuodet Riksman on asunut Espoossa, nyt osoite on Kokkola.

Tarina on jopa klassinen. Kokkolasta löytyi elämänkumppani, jonka kanssa on kuljettu parikymmentä vuotta. Vaimo Jessica (o.s. Leskelä) oli myös maalivahti ja SM-tasolla, mutta futiksessa.

Vaikka juuret ovat kaukana pääkaupunkiseudulla on Kokkola jo pitkään tuntunut jotenkin toiselta kodilta. Nyt oli aika tehdä päätös.

– Muuttoa pyöriteltiin ja hätiköimättä puntaroitiin. Appiukko Nobi (Leskelä) houkutteli jatkuvasti. Matkalaukkuelämää on vietetty. Laskettiin, että 19 muuttoa on tehty.

Vaimo Jessican sekä tyttärien Lilly (14) ja Carla (12) Riksmanien muuttokuorma suuntasi heinäkuun puolivälissä Kokkolaan.

– Tyttärille muutos varmaan on isoin. Lilly harrasti Espoossa fudista ja Carla harrastaa hevosurheilua.

Mitä 43-vuotias Riksman aikoo tehdä isona? Ex-huippuvahti on toiminut mm. NHL-seuran scouttina ja myös hiukan agentin hommissa.

20 vuoden lätkäurasta on varmasti tarttunut osaamista. Riksmania taatusti kiinnostaisi lätkäporukan johtaminen.

– Tällä hetkellä manageroin nuorta espoolaista alppihiihtäjää, Riksman kertoo.

”Matkalaukkuelämää on vietetty. Laskettiin, että 19 muuttoa on tehty.

Juuso Riksman

Perhe: Vaimo Jessica, tyttäret Lilly ja Carla

Harrastukset: Jääkiekko, pyöräily ja kuntoliikunta

Mitä harva tietää? Tein Hermeksen paidassa maalin TuToa vastaan.

#