sunnuntai 20.9.2020 | 23:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Tervetuloa grafiikkatalliin – Eeva Huotari osallistuu ensimmäistä kertaa Avoimet ateljeet -tapahtumaan

Annika Tiitto
Ke 9.9.2020 klo 08:30 | päivitetty ke 08:34

Vanhan punaisen navetan takaovesta pääsee sisään. Pienet portaat johtavat huoneeseen, jota hallitsee grafiikkaprässi. Seinillä näkyy mustavalkoisia kuvia, joissa seikkailee kissoja ja metsän eläimiä.

Tila on ennen toiminut hevostallina. Nyt se on Eeva Huotarin grafiikkatalli.

– Tilat laitettiin kuntoon muutama vuosi sitten, kun sain hankittua prässin Kulttuurirahaston apurahalla. Haluaisin tänne vielä työpöydän ja kunnolliset valot, Huotari kertoo.

Kaikki halukkaat pääsevät kurkistamaan Huotaringrafiikkatalliin tulevana viikonloppuna, sillä taiteilija osallistuu ensimmäistä kertaa Konstrundaniin eli Avoimet ateljeet -tapahtumaan.

Tapahtuman aikana taiteilijat ympäri Suomea avaavat työhuoneidensa ja ateljeidensa ovet yleisölle.

– Tämä on monesti yksinäistä tekemistä, joten on todella mielenkiintoista päästä juttelemaan grafiikasta ihmisten kanssa.

Eeva Huotari tekee kotiseutuaiheisia töitä, jotta ihmiset hoksaisivat, että läheltäkin löytyy kivoja paikkoja.
Annika Tiitto

Huotari on keskittynyt taidegrafiikkaan yli 20 vuoden ajan. Grafiikassa viehättää yllätyksellisyys.

– Syövyttäessä pohjustusaine saattaa päästää läpi eri kohdista kuin oli etukäteen ajatellut. Pieni yllätysmomentti on siis aina olemassa, Huotari kuvailee.

Toki grafiikan keinoin pystyy tekemään myös hyvin tarkkaa ja yksityiskohtaista jälkeä. Siksi taidemuoto sopii oikeastaan jokaiselle.

– Grafiikka voi olla todella tarkan ihmisen laji, mutta se sopii myös villimmälle kokeilijalle.

Luonto on läsnä useissa Huotarin töissä. Tämän teoksen nimi on Matka.
Eeva Huotari

Viikonloppuna jokainen voi ottaa selvää siitä, olisiko grafiikka itselle sopiva harrastus.

Huotari on pohjustanut pieniä laattoja, joihin jokainen vierailija voi kokeilla grafiikan tekemistä. Kuvaksi voi raapustaa vaikka tikku-ukon.

Samalla Huotari esittelee töitään ja työhuonettaan. Pihallakin saa kuljeskella, ja mikäli sää suosii, grafiikkaa on esillä myös viherhuoneessa.

”Grafiikka voi olla todella tarkan ihmisen laji, mutta se sopii myös villimmälle kokeilijalle.

Muut avoimet ateljeet Kokkolassa

Owe Åsvik maalaa öljyväreillä kankaalle ja vanerille ja on tehnyt myös veistoksia ja installaatioita. Ateljee sijaitsee vanhalla kumikorjaamolla Sairaalakadulla.

Marianne Kaustinen työskentelee grafiikan eri menetelmin. Teosten lähtökohtana toimii yleensä luonto. Ateljee sijaitsee Rauhankadulla.

Merja Pohjonen dreijaa, rakentaa ja valaa saviesineitä ja polttaa ne keramiikaksi sähkö-, puu- ja raku-uuneilla. Ateljee sijaitsee Vitsarissa Vanhalla Ouluntiellä.

Lähde: Konstrundanin nettisivut

#