keskiviikko 28.10.2020 | 09:36
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Kalle Niskasen kolumni: Monta elämää

Pe 9.10.2020 klo 08:50 | päivitetty pe 08:51

Törmäsin viikonlopun keikkareissulla erääseen arvon kollegaani räppimeiningeistä ja aloimme yhdessä fiilistelemään, miten siistiä olisi duunata lähes kaikkea muutakin hip hop -kulttuuriin liittyvää yhtä täysillä kuin räppiä, jos se vain mitenkään olisi mahdollista.

Päädyimme kuitenkin siihen, että jos haluaa pärjätä siinä kaikista eniten omaa kutsumusta lähellä olevassa asiassa, niin aika ei vain yksinkertaisesti riiitä samanlaiseen omistautumiseen noissa muissa jutuissa, sen enempää kuin energiakaan.

Tämä toverini tokaisi hyvin, että jos hänellä olisi monta elämää, hän olisi vaikka mitä. Ajatus abstraktiudessaankin kuulosti jotenkin kutkuttavalta ja aloin myös heti keksiä itselleni jo lisää kuvitteellisia aluevaltauksia: yhdessä elämässä olisin ainakin ammattifutari, toisessa rumpali ja kolmannessa vaikka runoilija!

Valitettavasti todellisuudessa ei silti elämiä meikäläiselläkään ole kuin yksi, ellei sitten puhuta esimerkiksi Mega Man -pelistä, jota hakatessa kului useampikin pelielämä eilisiltana ja samalla ehkä liiankin pitkä tovi tästä yhdestä ihkaomastani.

Vastaavanlaisia kielikuvia tätä kolumnia varten päässäni pyöritellessäni hoksasin kuitenkin myös yhtäläisyyksiä oikean elämän sekä pelien välillä.

Vaikka tässä todellisuudeksi kutsutussa paikassa elämiä ei olekaan useampia, niin myös täällä on sentään mahdollisuus yrittää uudestaan vielä senkin jälkeen, kun on monesti jo mokannut ja parhaimmillaan oppia virheistään.

Näin siis henkilökohtaisella tasolla, mutta kuinka monta kertaa meidän täytyy puolestaan ihmiskuntana mokata ennen kuin opimme, että maapallollakin on vain yksi elämä ja jos me tämä planeettamme paskotaan, ei toista tilalle tule.

Ilmeisesti opittavaa vielä riittää Suomessakin, sillä jos aiemmin kansaa sumutettiin silmään vähättelemällä ilmastonmuutoksen seurauksia, niin nyt huomisesta huolissaan olevaa kansaa sumutetaan jo ihan kirjaimellisesti silmään ja vielä virkavallan toimesta.

Jos mulla olisi monta elämää, olisin vaikka mitä, mutta poliisi en olisi.

Kirjoittaja on

kokkolalainen rap-artisti.

”Yhdessä elämässä olisin ainakin ammattifutari, toisessa rumpali ja kolmannessa vaikka runoilija!

#