perjantai 23.4.2021 | 11:16
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ekoroskille haetaan uutta sijoituspaikkaa – Ekoroskin toimitusjohtaja Michael Östman toteaa, että ideaalitilanteessa lisää tilaa löytyisi nykyiseltä paikalta: "Asiakkaiden näkökulmasta ei varmasti ole parempaa paikkaa kuin sijainti Terminaalikadulla"

Minna Mustonen Maria Store
Ke 31.3.2021 klo 10:30

Ekoroskin Mottisen hyötykäyttöasemalle haetaan uutta sijoituspaikkaa.

Hans Snellmanin (r.) sekä 11 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen mukaisesti hyötykäyttöaseman nykyinen paikka on haasteellinen. Valtuusto päätti, että neuvottelut Oy Ekorosk Ab:n ja kaupungin välillä pyritään aloittamaan keväällä 2021. Tavoitteena on laatia erillinen sijoitusselvitys tämän vuoden aikana.

”Hyötykäyttöaseman nykyinen sijoitus on keskellä kaupunkia ja sellaisella alueella jonka pitäisi olla kaupan ja elinkeinoelämän toimijoiden hyödynnettävissä. Oy Ekorosk Ab:n hyötykäyttöasema on, paitsi sijainniltaan, myös rakenteeltaan ja toiminnoltaan sellainen, ettei enää täytä niitä vaatimuksia joita voidaan asettaa modernin hyötykäyttöaseman prosesseille ja tavaran laadukkaalle ja joustavalle käsittelylle”, todetaan aloitteessa.

Ekoroskin toimitusjohtaja Michael Östman toteaa, että nykyiset tilat ovat käyneet hyötykäyttöaseman toiminnalle auttamattoman pieniksi. Hän sanoo, että ideaalitilanteessa hyötykäyttöasemalle löytyisi lisää tilaa nykyiseltä tontilta.

– Mutta tilaa ei ole. Asiakkaiden näkökulmasta ei varmasti ole parempaa paikkaa kuin sijainti Terminaalikadulla.

Teoriassa toimintaa voitaisiin laajentaa itään, Postiterminaalin suuntaan, mutta se vaatisi muun muassa Terminaalikadun siirtämisen. Kadun siirtäminen olisi kallista ja se pilkkoisi myös terminaalialueen toiminnalliset lastausalueet vaikeasti käytettäviksi.

Tämän vuoden alussa terminaalialue siirtyi yksityisten sijoittajien omistukseen, joilla on luonnoksia alueen kehittämiseksi.

Alueen kehittäminen edellyttää asemakaavan muutosta, joka käynnistettiin tammikuussa. Nykyisen hyötykäyttöaseman asemakaavallinen tarkastelu voitaisiin liittää terminaalialueen asemakaavaan vielä kevään 2021 aikana.

Hyötykäyttöaseman kehittämistä osaksi terminaalialuetta pidetään kuitenkin haasteellisena.

Hyötykäyttöasemalle tarvitaan lisää tilaa sen toiminnan kehittämiseksi. Östman sanoo, että asemalle pitäisi saada ainakin kolmisenkymmentä jätelavaa, eli reilusti enemmän kuin nykyään on.

– Jätelajittelu kehittyy koko ajan ja jätettä lajitellaan yhä enemmän. Asiakasmäärät vaatisivat myös suuremmat tilat. Asiakasmäärät ovat nykyään paljon suuremmat kuin mitä ne olivat kun hyötykäyttöasema perustettiin Terminaalikadulle.

Keskusteluja hyötykäyttöaseman mahdollisesta uudesta sijainnista käydään kaupungin kanssa tämä vuoden aikana.

Esillä ovat olleet esimerkiksi teollisuusalueet sekä paikka Storkohmon jäteaseman läheisyydessä.

#