perjantai 23.4.2021 | 11:39
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Satavuotias käsityökonkari – Martha Holmlund on pitkänlinjan käsityöharrastaja, jonka käsissä syntyi viime vuonna 150 villasukkaparia hyväntekeväisyyteen

Sini Sulkakoski
To 1.4.2021 klo 10:30

– Kutominen on erittäin hyvää käsille ja nivelille, ei pääse kangistumaan, puhelee Martha Holmlund iloisesti samalla valkoista villasukkaa kutoen.

Holmlund innostui kutomisesta vasta vähän vanhemmalla iällä, vaikka käsitöitä hän onkin harrastanut jonkin verran aikaisemminkin. Viime vuonna hän lahjoitti 150 tekemäänsä villasukkaparia hyväntekeväisyyteen.

– Enää en ole määriä jaksanut laskea, vaan niitä tulee sen verran kuin tulee.

Holmlund kertoo saavansa käsitöihin käytettäviä lankoja paljon lahjoituksina. Suosikkiväriä hänellä ei tekemiinsä villasukkiin ole, vaan värit ja kudontatekniikka vaihtelevat aina sen hetkisen tunnelman mukaan.

– Joskus tulee hentoa valkoista ja joskus joulunpunaista. Välillä tulee lämpimämpää ja välillä vähän sirompaa sukkaa, se riippuu niin langan paksuudesta.

Kutomisen lisäksi Holmlund harrastaa toisinaan myös virkkaamista sekä ristipisto- ja kanavatöitä. Kutominen - etenkin villasukat, ovat kuitenkin nyt se ykkösjuttu.

– Kyllä sellaisen lapsen sukan verran ainakin päivässä kudon! Muuta en tällä hetkellä kutomisen lisäksi teekään, koska tämä on niin hyvä harrastus, ettei muuhun aika riittäisikään!

Käsityöt sujuvat mukavasti TV7-kanavaa seuraten ja radiosta uutisia kuunnellen.

– Saisi tämä korona nyt vain loppua maailmasta, että päästäisiin kaikki takaisin normaaliin arkeen, Holmlund virkkoo.

Tiistaina 100 vuotta täyttänyt Holmlund kertoo heidän sukunsa olevan jo viidennessä polvessa. Pyöreitä juhlia kokoonnutaan sukulaisten kanssa juhlimaan lauantaina rajoitusten suomissa raameissa koronaturvallisuus huomioiden.

– Olen asunut nyt kaksi vuotta täällä Emeliehemmetissä, ja täällä meillä on keskenämme pieni kahvitilaisuus. On ihana myös päästä näkemään sukulaisia, nautin heistä kaikista täysin!

Holmlund toteaa, että vanhuuden päivät ovat kuluneet hyvin, ja hän on aidosti onnellinen.

– Kiitän luojaa joka päivä siitä, että olen jaksanut nousta aina uuteen aamuun.

”Käsityöt sujuvat mukavasti TV7:aa seuraten ja radiosta uutisia kuunnellen.

#