perjantai 23.4.2021 | 11:12
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Vihreä sydän sykkii jalkapallolle – Kokkolalaisbändien yhteistyönä syntyi KPV:lle omistettu kappale

Kalle Niskanen
Ke 7.4.2021 klo 11:00

Kokkolalaiset yhtyeet Heroes Don’t Ask Why sekä Meijän Joukkue löivät luovat päät yhteen ja sen seurauksena syntyi KPV:n futisseuralle omistettu kappale Vihreä Sydän.

– Biisin ajatus on se, että koko joukkue on tärkeä ja joukkuehengellä on iso osa menestyksessä, kertoo Jussi Kivioja, joka vaikuttaa HDAW-bändissä.

Kappale kieltämättä huokuu joukkuehenkeä jo siinäkin mielessä, että siinä yhdistellään kahta hyvin erilaista musagenreä - eli räppiä sekä metallia toisiinsa yhteisen asian hyväksi.

– Vihreä sydän merkitsee yhteisöllisyyttä, uskoa oman joukkueen tekemiseen ja antaa sen kuulua myös katsomossa, tuumaa Meijän Joukkueessa räppäävä Jarno Hohenthal.

Kappale tuleekin raikaamaan Pallo-Veikkojen tulevissa matseissa ja sen kertosäkeistö on vieläpä kuin tehty voimaannuttaviin yhteislauluhetkiin soveltuvaksi, joten mylvintää luulisi biisin siivittämänä katsomosta kyllä lähtevän.

Alkuperäisen ”KPV-humpan” kanssa ei kuitenkaan ole tarkoitus lähteä skabaamaan.

– Ainakin itselleni tuo ”humppa” on pyhä ja sen kuuluukin olla joukkueen sisääntulobiisinä. ”Vihreä Sydän” on mukava lisä siihen rinnalle, Kivioja sanoo.

KPV:ssä biisi on luonnollisesti otettu vastaan lämpimin mielin ja se on kerännyt myös Youtubessa jo noin kolmetuhatta katselukertaa.

– Onhan tuolla Youtubessa peukkuja tullut ja myös radioon viesteinä hyvää palautetta. Odotellaan vielä kauden alkua, että jengi pääsee fiilistelemään biisiä myös pelien aikana, Hohenthal hehkuttaa.

Biisin tekoprosessiin mahtui myös vastoinkäymisiä, mutta juuri tuo artistien peräänkuuluttama joukkuehenki sekä yhteisöllisyyden voima osoittautuivat kuitenkin vaikeuksia vahvemmiksi.

– Prosessia vaikeuttivat muun muassa korona, rumpalin jalan murtuminen, kitaristin solisluun murtuminen ja studioaikojen siirtymiset, mutta mahtavalla joukkuehengellä saatiin vietyä homma maaliin asti, Kivioja kiittelee.

”Odotellaan vielä kauden alkua, että jengi pääsee fiilistelemään biisiä myös pelien aikana.

#