keskiviikko 23.6.2021 | 17:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hyvälle äidille ei ole yhtä muottia – Medirexin toimitusjohtaja Anna Nurmi-Lehto on kahden toimeliaan pojan äiti

Hanna Rautio
To 6.5.2021 klo 08:18

Äiti on tärkeä vuoden jokaisena päivänä, ja tulevana sunnuntaina juhlistetaan kaikkia äitejä.

Anna Nurmi-Lehto on kahden lapsen äiti ja Medirexin toimitusjohtaja. Minkälaista sinulle on ollut äitiyden ja yrityksen johtamisen yhdistäminen?

– On ollut paikoin haastavaakin, enkä missään tapauksessa olisi selvinnyt ilman tukijoukkoja. Lapsilla on todella hyvä isä, joka osallistuu lasten hoitamiseen ja myös äitini on auttanut paljon.

Anna Nurmi-Lehdon ja Nico Lehdon vanhempi poika Evan täyttää heinäkuussa kolme vuotta ja Edi puolestaan kesäkuussa vuoden.

– Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla oli tunne, että olen aina väärässä paikassa. Kun olin kotona, tuntui että olisi tarvittu töissä ja kun olin töissä, tuntui että olisi pitänyt olla lapsen kanssa kotona.

– Äitinä kokee riittämättömyyden tunnetta. Se on varmasti muillekin äideille tuttua.

Toisaalta Nurmi-Lehto kokee saavansa töistä energiaa ja jaksamista perhearkeen. Hän on ollut yrityksen toimitusjohtajana yhdeksän vuotta. Hänen työskentelyään ja johtamista on auttanut hyvä henkilöstö ja yrityksen vakaa toiminta.

– Ensimmäisen äitiysloman aikana töissä sanottiin, että ole sinä nyt mammalomalla, kyllä me hommat hoidetaan. Myös isä ja talouspäällikkömme Maijalan Kari patistivat minua keskittymään äitiyslomaan, ja olinkin reilun vuoden pois töistä.

Nurmi-Lehto muistelee, että ensimmäisen lapsen kohdalla oli vaikea hyväksyä oma tietämättömyys. Syökö lapsi tarpeeksi, osaanko hoitaa oikein ja muut vastaavat kysymykset askaruttivat.

Anna Nurmi-Lehto ja pojat Edi (vas.) ja Evan.
Hanna Rautio

Toisen lapsen syntyessä äitiyskokemuksesta oli hyötyä, sillä Edin synnytys alkoi yllättäen, viisi viikkoa ennen laskettua aikaa.

– Osasin suhtautua tilanteeseen rauhallisemmin, vaikka olimme Edin kanssa alkuun pari viikkoa lastenosastolla. Jos olisi ollut ensimmäinen lapsi kyseessä, olisin ollut ihan hajalla.

Korona toi oman lisänsä toiseen raskausaikaan. Medirexissä jouduttiin käymään ensimmäiset yt-neuvottelut ja lomauttamaan työntekijöitä. Huoli henkilöstön pärjäämisestä painoi. Kokonaisuus oli aika hurja, Nurmi-Lehto toteaa.

Nyt Nurmi-Lehto on tehnyt vuoden alusta muutaman työpäivän viikossa. Työn lisäksi hänellä on luottamustoimet Soiten valtuuston ja maakuntahallituksen jäsenenä ja Suomen Kuntoutusyrittäjien puheenjohtajana. Hän on myös kuntavaaliehdokkaana kokoomuksen listoilla. Miten aikasi riittää kaikkeen?

– Sama mitä sanoin aluksi. Hyvät läheiset ja tukiverkostot auttavat. Töissä pyrin olemaan tosi tehokas, ja kun on enemmän töitä, yritän nipistää muusta kuin perheajasta.

– Pyrin hoitamaan yhden asian loppuun asti. Pahinta on se, että yrittää vähän vaivihkaa tehdä kaikkea. Se on itsensä huijaamista. Hyvää aikatauluttamista ja kalenterointia on joutunut opettelemaan

Halu vaikuttaa asioihin juontaa Nurmi-Lehdon mukaan enemmän hänen ongelmanratkaisijan luonteestaan kuin poliittisesta valveutumisesta. Myös vastuuntunto ajaa toimimaan.

– Haluan, että asioita tapahtuu. Jos näen, että jokin asia on pielessä, on vaikea olla puuttumatta siihen.

Anna Nurmi-Lehdon mielestä äitiydessä on parasta lasten kanssa ajan viettäminen, heidän touhujensa seuraaminen sekä lasten aitous ja vilpittömyys.

Toisaalta vanhemmuus on myös jatkuvaa saatavilla oloa. Pikkulapsi tarvitsee huolenpidon, vaikka vanhempien elämässä tapahtuisi mitä muuta tahansa.

Riittämättömyyden tunteista huolimatta Nurmi-Lehto pitää itseään hyvänä äitinä pojilleen. Nykyaikana neuvoja ja mielipiteitä raskausaikaan ja lasten kasvattamiseen on pilvin pimein.

– Minusta on hyvä etsiä keskitietä ja omalle perheelle parhaita tapoja toimia. On erilaisia tapoja olla hyvä äiti.

”Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla oli tunne, että olen aina väärässä paikassa.

#