keskiviikko 23.6.2021 | 17:06
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Miten kalaa saatiin ennen kokkolalaisten ruokapöytään?

Erkki Parviainen
To 6.5.2021 klo 10:30

1800-luvulla kalastuselinkeino oli merkittävä Kokkolan seudun asukkaille. Pääasiassa kalastettiin silakkaa. Sitä pyydystivät eniten Rödsön, Kvikantin, sekä pienemmässä määrin myös Palon, Korpilahden ja Linnusperän kalastajat. Toiseksi yleisin pyyntikala oli siika.

Kalastajien oli myös myytävä saaliinsa itse. Kalaa myytiin kaupungin torilla tai Suntin rannan tuntumassa sijaitsevassa kalarannassa. Saalista myytiin 1800-luvulla suolattuna myös muualle Suomeen, jolloin välittäjinä olivat kaupungin kauppiaat.

Perinteisessä talonpoikaistaloudessa suolasilakka kuului päivittäiseen ruokaan, ja Kokkolan ympäristön kalastajien silakkaotingit (otinki =tynnyrin kahdeksasosa eli 15,7 ltr) ja -nelikot tekivät hyvin kauppansa. Kun rautatie valmistui vuonna 1885, kalan myyntimahdollisuudet paranivat. Alueen tunnetuimmasta nk. ”Palon siiasta” tuli tunnettu käsite jopa Helsingissä.

1880-luvulla käytiin kalastajien kesken riitaa lähialueen kalavesistä, joka aiheutti sen että Palon ja Öjan kalastajat kieltäytyivät myymästä siikaa kaupungin asukkaille. Sen sijaan kalastajat myivät saaliinsa vientikauppiaille (allmoge-exportörer), jotka veivät kalat jopa Pietariin asti.

Myöhemmin, 1900-luvun alkuvuosina kalastajat alkoivat myydä saaliinsa itse, ilman välittäjiä. Vuosisadan vaihteessa he myivät tuoretta kalaa kaksi kertaa viikossa – yleensä keskiviikkoisin ja lauantaisin – kalarannassa, missä oli usein jopa satakin venettä ankkurissa. Jos kaikkia kaloja ei saatu myytyä tuoreena, niin loput suolattiin ja varastoitiin myöhäisempää käyttöä varten.

Kokkolan alueen kalastajat järjestäytyivät 1900-luvun alussa, tarkoituksena kalan menekin parantaminen. Kalan laatua koetettiin parantaa ja siitä maksettavia hintojakin saada kohoamaan parempien kalankäsittelymenetelmien avulla.

Kalastusseura alkoi vuonna 1909 järjestää kalamarkkinoita Suntin rannassa, joissa kaupunkilaiset kävivät ahkerasti. Alettiin miettiä myös sitä pitäisikö jättää kauppa yksityiskauppiaiden hoitoon, vai perustuisiko myynti osuustoiminnan pohjalle. Seuran jäsenet olivat olleet jossain määrin jo yhteistyössä keskenään suolan hankintaan ja kalan säilömiseen liittyvissä asioissa.

1900-luvun alun tunnetuimpia yksityisiä kalakauppiaita olivat mm. Herman Lindqvist, J.H. Nyberg ja Fritiof Friis. He hakivat kesällä vuonna 1909 kalaa, lähinnä silakkaa, pyyntipaikoilta 28 jalan pituisella moottoriveneellä myyntiin. Sinä vuonna kalastusseura onnistui myymään noin 60 000 kiloa tuoretta silakkaa. Seuraavana vuonna myytiin peräti 80 000 kiloa silakkaa tuoreena, mikä viittaa siihen, että moottorivenekuljetukset pyyntipaikoilta kaupunkiin jatkuivat.

Kalan myynti vaikeutui vuosina 1917–19, kun suolan tuonti lakkasi. Suolan puute pakotti kalastajat myymään tuotteitaan huonosti suolattuna, mikä heikensi merkittävästi kalan arvostusta ruokana sekä ylipäänsä kalastuselinkeinon asemaa.

Kalan rautatiekuljetuksiin alettiin 1920-luvun alussa käyttää ns. jäähdytysvaunuja, jota käyttivät lähinnä Kokkolan seudun kalastajat. Näin saatiin tuoretta silakkaa kuljetettua lähiseudulle rautatien varrella sijaitseville paikkakunnille.

Tästä huolimatta alkoi kalastuselinkeino vähitellen taantua. Talouksissa ei syöty yhtä runsaasti kalaa kuin aikaisemmin, mikä johti ylituotantoon ja hintojen laskuun. Kokkolan seudun kalastajat päättelivät vuonna 1934, ”ettei asema voi tästä enää huonontua”.

Nyt toteutettiin vanha osuuskunta-ajatus perustamalla Karlebynejdens fiskförseljningandelslag (Kaarlelanseudun kalanmyynti osuuskunta). Uusi osuuskunta halusi jo seuraavana vuonna rakennuttaa kaupunkiin kalahallin, mutta hanke saatiin toteutetuksi vasta toisella yrityksellä vuonna 1937. Halli avattiin vuoden 1938 lopussa. Kalaa ennätettiin myydä siellä kymmeniä vuosia ennen sen toiminnan lopettamista. Nyt tämä entinen ja tyylikäs kalahalli Kokkolan kaupungintalon edustalla seisoo käyttämättömänä. Ehkä varttuneemmat kokkolalaiset aistivat sieltä vielä tuoreen kalan tuoksun ohikulkiessaan?

Lähde: Kaarlelan pitäjän historia III

#