lauantai 18.9.2021 | 04:38
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

7-luokkalaisille suunnatussa uudessa klubissa tutustutaan eri kulttuureihin ja eri maiden nuoriin: "Jos ryhmä on halukas, voimme ajan mittaan lähteä omalla porukalla ulkomaille nuorisovaihtoon"

Maria Store
Ke 1.9.2021 klo 17:00

Nuorisokeskus Villa Elban ja Nuorisokeskus Vingen uudessa International Clubissa nuoret pääsevät tutustumaan eri kulttuureihin ja eri maiden nuoriin, mutta myös tekemään omaa kulttuuriaan muille tutuksi.

Kerhotoiminta on suunnattu kaikille kaupungin 7-luokkalaisille.

– Valmista pakettia ei ole tarjolla, vaan nuoret saavat itse vaikuttaa kerhon toiminnan sisältöön, kertovat nuoriso-ohjaajat David Carlsson ja Hanna Leskelä.

Kerhossa saatetaan esimerkiksi kokata eri maille tyypillisiä ruokia yhdessä, suppailla Elban edustalla tai harrastaa jousiammuntaa.

– Yksinkertaisesti tehdä hauskoja juttuja yhdessä. Samalla järjestetään tapaamisia eri maiden ihmisten kanssa, selvittää Carlsson.

Villa Elbassa on aktiivista nuorisovaihtoa, jossa eri maista tulevat nuorisoryhmät suunnittelevat ja toteuttavat tapaamisen omien ideoidensa pohjalta. Nuoria saapuu Elbaan noin viikon mittaiseen vaihtoon säännöllisin väliajoin.

– Kerhon kautta nuoret pääsevät osaksi tätä nuorisovaihtoa. He näkevät myös samalla millaisia mahdollisuuksia heillä itsellä on päästä ulkomaille, sanoo Carlsson.

Kerhossa ensimmäinen askel on tutustua eri maiden nuoriin kotikonnuilla.

– Jos ryhmä on halukas, voimme ajan mittaan lähteä omalla porukalla ulkomaille nuorisovaihtoon. Villa Elballa on yhteistyökumppaneita ympäri Eurooppaa, kertoo Carlsson.

Kerho käynnistyy kun nuoria on tarpeeksi koossa. Mukaan voi liittyä myös matkan varrella.

– Ihan milloin vain! Kavereita voi houkutella kerhoon mukaan pitkin matkaa, sanoo Leskelä.

Hän korostaa, että kerhon toimintaan osallistuminen ei vaadi erityisiä kielitaitoja.

– Ei tarvitse jännittää osallistumista vaikka ei osaisi englantia. Suomeksi tai ruotsiksikin pärjää hyvin.

Kerho kokoontuu säännöllisesti joko Villa Elbassa tai Vingellä. Toiminta on osallistujille ilmaista.

”Jos ryhmä on halukas, voimme ajan mittaan lähteä omalla porukalla ulkomaille nuorisovaihtoon.

#