lauantai 18.9.2021 | 03:48
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nyt niitä löytyy, kyllä! – Kuiva kesä kääntyi hyväksi sienisyksyksi: "Sienestys on eräänlaista aarteen etsintää"

Outi Airola
Ke 15.9.2021 klo 10:00

Sieni-ihmiset olivat vielä heinäkuussa allapäin, kun kuiva kesä antoi osviittaa sille, että sieniä ei tänä vuonna tule. Moni teki jo turhia reissuja metsään: ei tatin tattia. Sitten tulivat sateet.

– Ja nyt niitä löytyy, kyllä! Sienivuodesta tuli lopulta oikein hyvä, sanoo Kokkolan Sieniseuran puheenjohtaja Kenneth Bergroth.

Hän johdattaa toimittajan sieniretkelle Rimmin metsiin. Kallioinen metsäpohja ei haittaa kulkua, kun puhelimen sieni-appi näyttää punaista nuolta muutaman sadan metrin päässä.

– Tänne merkkaan sienipaikkani. Sitten vain katsomaan, löytyykö sieltä aarteita, kuvailee Bergroth suppilovahveron metsästystä.

Sienestäminen on Bergrothilla lapsuuden peruja.

– Äiti ja isä ottivat minut jo lapsena mukaan sieneen, sieltä on jäänyt innostus. Samoin omat poikani ovat innokkaita sienestäjiä, kertoo Bergroth.

Kokkolan Sieniseura täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Yhdistykseen kuuluu viitisenkymmentä jäsentä ja ohjelmaan mahtuu sieniretkiä lähiseudulle.

– Mukaan mahtuu vielä! Ja opastamme mielellämme myös muita yhdistyksiä ja porukoita pientä korvausta vastaan, kertoo Bergroth.

Hän itse loikkii metsässä määrätietoisesti kohti punaista täplää ja mahdollista suppilovahveropaikkaa. Matkan varrelle jää rouskuja ja tatteja, jotka eivät pääse koriin asti. Kookas herkkutatti sentään valikoituu saaliiksi.

– En kerää enää kaikkea mahdollista. Suosikkejani ovat suppilovahverot, kantarellit, mustavahakkaat, herkkutatit ja kehnäsienet, paljastaa Bergroth.

Pian olemme perillä. Katse mättääseen ja siellä ne ovat. Ainakin sata suppilovahveroa siirtyy metsän sammalmättäältä korin pohjalle, jossa odottaa jo iloisen keltainen kantarelliseurue.

– Sienestys on eräänlaista aarteen etsintää. Ja jos mukana on vielä lapsia ja eväitä, mikäs sen parempaa, myhäilee sieniguru.

Paluumatkalla Bergrothin katse pysähtyy melko tavanomaisen näköiseen haperoon.

– Palterohapero! huudahtaa Bergroth ja nappaa erikoisuuden mukaansa.

Kokkolan Sieniseuran opastetut sieniretket neuvovat tänäkin syksynä aloittelijoita.

#