sunnuntai 24.10.2021 | 19:32
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Välinehuolto sai uudet tilat – Välinehuolto palvelee noin 110 eri yksikköä tai toimipistettä

Ke 13.10.2021 klo 09:30

Välinehuollon uudet tilat keskussairaalassa otettiin kokonaisuudessaan käyttöön elokuussa 2021 tähystinhuollon tilojen valmistuttua. Välinehuoltokeskuksen ensin valmistuneen osan käyttöönotto alkoi marraskuun lopulla 2020.

Remontissa uudistettiin välinehuoltokeskuksen ja tähystinhuollon tilat. Samalla molempien yksiköiden koko laitekanta uusittiin.

Suunnittelussa on huomioitu työergonomia esimerkiksi säädettävillä työtasoilla, automaattisilla purkuradoilla, hyvällä valaistuksella ja välinehuoltajien itse suunnittelemilla mittatilaustyöpöydillä.

Henkilöstömäärään suhteutettuna Soiten välinehuollon toiminta on tehokasta verrattuna muihin vastaavan kokoista aluetta palveleviin välinehuoltoihin Suomessa.

Vuoteen 2021 mennessä toiminta on keskitetty Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan ja Tunkkarin terveysasemalle sekä osittain vielä Kokkolan pääterveysasemalle. Vuonna 2014 välinehuoltoa tehtiin Keski-Pohjanmaan alueella vielä 21 toimipisteessä. Keskittämisen perusteena ovat olleet taloudelliset syyt, mutta myös laadulliset.

Välinehuolto palvelee noin 110 eri yksikköä tai toimipistettä. Yksiköihin toimitettuja instrumentteja tai muita hoitovälineitä oli tammi-syyskuussa 2021 yhteensä 659 312 kpl. Viime vuonna niitä oli yhteensä 852 696 kpl.

Välinehuollossa huolletaan terveydenhuollon ammattilaisten työssään tarvitsemia tutkimus- ja hoitovälineitä siten, ettei niistä aiheudu tartuntavaaraa. Käyttötarkoituksen mukaan välineet ovat joko steriilejä tai desinfioituja. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi leikkausinstrumentit ja ruuansulatuskanavan tähystimet.

Välinehuolto palvelee hyvin erilaisia yksiköitä, kuten esimerkiksi hammashoitoloita, sairaala-apteekkia, vastaanottoja ja neuvoloita. Välinehuollolla on suuri merkitys Soiten hoitoketjujen onnistumisessa. Mikäli välinehuolto olisi pitkään suljettu, näkyisi se pian esimerkiksi leikkaustoiminnan pysähtymisenä.

”Molempien yksiköiden koko laitekanta uusittiin.

#