sunnuntai 4.12.2022 | 17:17
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Svenska Veckan käynnistyy maanantaina – Varaslähtö viikkoon otetaan lauantaina järjestettävällä yhdistysten päivällä

Maria Store
Ke 27.10.2021 klo 10:30 | päivitetty ke 10:30

Ruotsalaisuuden viikkoa eli Svenska veckania vietetään aina marraskuussa ruotsalaisuuden päivän 6.11. yhteydessä.

– Tärkeintä tapahtumassa on se näkyvyys, jonka ruotsin kieli viikon aikana saa, sanoo yhdistysaktiivi Carina Nilsson.

Kaupungin kulttuuriohjaaja Berit Store korostaa, että tapahtuma ei ole tarkoitettu ainoastaan ruotsinkielisille.

– Toivomme, että kaikki ruotsin kielestä kiinnostuneet osallistuvat.

Kahvihetken Svenska veckan -teemalla voi järjestää vaikkapa työpaikalla. Luckanista voi hakea ruotsin- ja suomenkielisillä sanoilla varustettuja ”kielikylpylautasliinoja” kahvihetkeä ilahduttamaan.

Svenska veckan tuo kaupunkilaisille tarjolle taas ison määrän ruotsinkielistä kulttuuriohjelmaa.

Varaslähtö tapahtumaan otetaan jo tulevana lauantaina, kun kirjaston lasiaulassa järjestetään yhdistysten päivä. Paikalla ovat myös useita valokuvakirjoja julkaissut Jan Björk ja Minnen från Norra Hakalax -kirjan hiljattain julkaissut Lasse Jansson. Luvassa on myös musiikkiesityksiä. Iltapäivällä järjestetään kotiseutuseminaari Kokkola-salissa.

Maanantaina on vuorossa Dialektens dag, eli murrepäivä. Erityisen suosittu ohjelmanumero on silloin julkaistava murrekilpailu.

Päiväkodeissa ja kouluissa kiertää Folktingetin rahoittamat teatteri- ja konserttiesitykset, joista osa on avoin myös yleisölle.

– Tiistaina järjestettävään Raka Bananer -lastenkonserttiin on vielä tilaa. Konserttiin tulee ilmoittautua etukäteen, vinkkaa Luckanin tiedottaja Reidunn Manderbacka.

Lapset ja nuoret ovat tapahtuman iso kohderyhmä. Torstaina ja perjantaina Villa Elbassa järjestetään ruotsinkielen opetusta kaupungin suomenkielisten koulujen 5.-6. luokkalaisille. Koko viikon ajan Elban luontopolulla on Svenska veckan -teema.

Kirjallisuus on vahvasti esillä viikon aikana. Tiistai-iltana kaupunginkirjastossa puhutaan runoista. Paikalla ovat Eva-Stina Byggmästar ja Rosanna Fellman. Fredrik Hertzberg kertoo keskiviikkona Hagar Olssonia ja Edith Södergrania käsittelevästä kirjastaan. Alf Mylläri on tehnyt sävellyksiä Södergranin runoihin ja niitä kuullaan perjantaina.

Torstaina Wanha Kalle Brit Stenmanin kertoo synnyinmaastaan Norjasta kuvien kera. Viikko huipentuu Folktingetin järjestämään Svenska dagen -juhlaan 6.11. Juhlapuheen pitää kokkolalaislähtöinen professori Gustav Björkstrand.

Svenska veckanin ohjelmasta vastaa Kokkolassa työryhmä, mutta suurin järjestäjävastuu on Luckanilla. Svenska veckan järjestetään tänä vuonna 18:lla paikkakunnalla.

Svenska veckan 1.-7.11. Lisää tietoa tapahtumista ja ilmoittautumisista osoitteessa svenskaveckan.fi

#