maanantai 29.11.2021 | 22:16
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Annika Mäkelän kolumni: Silmiä avaava tuopillinen

Annika Mäkelä
Ke 17.11.2021 klo 14:00

Kävin viime perjantaina pitkästä aikaa pyörähtämässä yöelämässä. Ihmisiä oli liikenteessä kenties hiukan vähemmän kuin pikkujoulukaudella yleensä, mutta keskusta näytti tutulta ja tavalliselta ja kuppilassa vallitsi iloinen puheensorina. Olin tietoinen siitä, että koronapassia saatetaan kysyä, ja olin ladannut sen puhelimeeni, mutta tuntui silti varsin epätodelliselta kun keltaliivinen tarkastaja alkoi kiertää pöydästä toiseen niitä skannaamassa.

En kritisoi koronapassin käyttöä, vaikka enemmän järkeähän siinä olisi, jos passi kysyttäisiin jo ovella. Kuvio, jossa ensin juodaan samassa kapakassa ja hetken päästä karsitaan passittomat ulos tuntuu aika hedelmättömältä. Niin tai näin, rauhallisesti homma kuitenkin sujui ja niin passilliset kuin passittomatkin vaikuttivat tottuneen järjestelyyn.

Tuona iltana käymieni keskustelujen myötä tulin tietoisemmaksi siitä, että rokottamattomuuden takana on hirveän moninaisia syitä. Kyse ei olekaan yhtenäisestä joukosta salaliittoteoreetikoita, periaatteellisia rokotekriitikoita tai kaikenvastustajia, niin kuin myönnän mielessäni asiaa ihan tiedostamattakin yksinkertaistaneeni.

Rokottamattomuuden tai yhteen annokseen jäämisen taustalla voi olla myös raju reaktio ensimmäiseen rokoteannokseen tai läheisen rokotteesta saamat komplikaatiot. Päätös rokottamattomuudesta saattaa olla vaikea ja huolellisen puntaroinnin tulos.

Yritän aina muistaa, että asioiden polarisointi ei koskaan johda hyvään keskusteluyhteyteen, mutta omasta kuplastaan on toisinaan vaikea nähdä asioiden kaikkia sävyjä. Oma taustani vakavasti sairaiden läheisten omaisena on varmaan aika luonnollisestikin johtanut kantaani, että rokottautumiseen on suorastaan kansalaisvelvollisuus riskiryhmien suojelemiseksi. Vaikka oma kantani rokotukseen ei ole muuttunut, ymmärrän nyt, että rokottamattomuuden taustalla on toisinaan myös raskaita syitä, eikä suinkaan aina itsekkäitä sellaisia.

Tulen ottamaan kolmannen rokotuksen kun se on mahdollista ja mikäli lasten rokottaminen tulee jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi, tulevat hekin rokotukset saamaan. Luottamukseni lääketieteeseen on vahva ja syyni rokottautumiselle samat kuin aiemminkin. Olen kuitenkin saanut taas arvokkaan muistutuksen siitä, että lähes aina ihmisten toiminnan taustalla on sama syy - halu toimia oikein. Tuota punnintaa me eri ihmiset vain teemme aivan erilaista kokemustaustaa vasten.

Kirjoittaja epäilee, että rokotuskeskustelun kärjistymisen taustalla on tuttu ilmiö, jossa vain ääripäiden äänet pääsevät kuuluviin.

”Yritän aina muistaa, että asioiden polarisointi ei koskaan johda hyvään keskusteluyhteyteen...

#