sunnuntai 4.12.2022 | 16:14
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Sohvi Kangasluoman kolumni: Joditabletteja ja potkuriakseleita

Ke 23.3.2022 klo 14:00

Viime viikot ovat muuttaneet maailmaa. Veneongelmamme, josta aloitin tätä tekstiä kirjoittamaan, tuntuivat pian hyvin mitättömältä aiheelta tässä maailman ajassa. Olin käymässä Suomessa muutama viikko sitten, juuri sodan alettua. Kävin usean, jokseenkin koomisen ja epäuskoisen keskustelun ystävieni kanssa siitä, missä olisi paras paikka olla sodan syttyessä (ehkä Kokkolassa?), mistä niitä joditabletteja nyt saa (ilmeisesti ei mistään), ja mitkä ovat NATO:n hyvät ja huonot puolet (vaikea kysymys).

Teemoja, joista vielä kuukausi sitten en olisi uskonut keskustelevani kahvin ja pullan lomassa tiistai-iltana.

Myös Islannissa Venäjän aloittama sota on jatkuvasti uutisissa, mutta tilanne ei ole tietenkään niin henkilökohtainen kuin Suomessa, jossa menneisyyden traumoja ja naapurin läsnäoloa ei voi unohtaa.

Islanti on kuulunut NATO:on sen perustamisesta lähtien, ja saarivaltio tekee aktiivista yhteistyötä sotilasliiton kanssa. Islannilla ei ole omaa armeijaa, mutta rannikkovartiosto on aktiivinen.

Toisen maailmansodan aikana Islanti miehitettiin ensin brittien, sitten amerikkalaisten ja kanadalaisten toimesta — lähinnä jottei Saksa voisi vallata strategisesti tärkeällä sijainnilla sijaitsevaa neutraalina pysyttelevää valtiota, joka vielä tuohon aikaan oli personaaliunionissa Tanskan kanssa. Sotavuodet toivat Islantiin paljon teollisuutta, vaurautta ja elämää. Onkin sanottu, että sota jopa hyödytti Islantia.

Islannissa, kuten Suomessakin, Venäjän hallituksen toimet on tietenkin tuomittu jyrkästi, ja kansalaiset kanavoivat myötätuntoaan esimerkiksi lukuisilla mielenosoituksilla ja lahjoituksilla.

Islanti on myös kieltänyt venäläisten troolareiden rantautumisen, joka kalastusteollisuudesta elävälle valtiolle on ollut merkittävä päätös. Islantilaiset ovat huolissaan tilanteesta, mutta huoli ei yllä väestönsuojatilojen googlaukseen saakka.

Sota on muuttanut paitsi ukrainalaisten, myös tuhansien Suomessa ja Islannissa asuvien venäläisten elämän. Suomessa käydessäni vierailin myös työpaikallani, jossa noin puolet tutkijoista on venäläisiä. Tunnelma oli lohduton. Monelle venäläiselle kotimaahan palaaminen ei ole enää mahdollista eikä turvallista, koska he ovat kritisoineet maansa hallintoa ja käyttäneet sodasta sanaa sota. Pyrkiessään välittämään oikeaa tietoa kotimaahansa, on monella mennyt välit läheisiin.

Sodan kasvot ovat totisesti nyt nähtävillä — ja ne kasvot ovat hirveät. Mutta elämän täytyy jatkua, emmekä voi lamaantua.

Täällä Islannissa olemme nostaneet veneemme telakalle, vaihtaneet vettä sisään päästävät potkuriakselit uusiin ja laskeneet veneen takaisin veteen. Nyt arkemme jatkuu taas matkaa tehden pohjoisilla merillä. Kevät on oiva muistutus toivon merkityksestä: loputon lumipeite veneen päällä alkaa kutistua. Kalastajat lähtevät pienillä veneillään turskan pyyntiin. Valoisaa on jo monta tuntia.

Aurinko on löytänyt tiensä takaisin vuonoon, ja pian se jopa lämmittää hieman.

Kirjoittaja on kotoisin Kokkolasta, työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja asuu veneessä.

”Kevät on oiva muistutus toivon merkityksestä: loputon lumipeite veneen päällä alkaa kutistua.

#