sunnuntai 4.12.2022 | 11:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Kokkola-lehden pääkirjoitus: Sananvapauden vaikea säilä

Outi Airola
Ke 13.4.2022 klo 11:00

Parin viime vuoden aikana on pitänyt pohtia entistä enemmän sananvapautta. Kaiken mahdollisen sananvapauden mieluusti suo Suomessa ihmisille, mutta aivan mitä sattuu ei saa kynästään eikä suustaan päästää. Arvostella saa ja pitää, mutta loukata, häpäistä, halventaa tai kiihottaa rikoksiin ei saa.

Erityisen vaikeaa sananvapauden suitsiminen on ollut korona-aikana. Rokotekriittiset ovat halunneet tuoda voimallisesti näkemyksiään esiin, eivätkä ole pitäneet siitä, että kirjoituksista poistetaan väärä tieto. Vaikka mielipiteet saavat olla hyvinkin räväköitä, väärää tietoa ne eivät saa sisältää. Miten väärä tieto sitten havaitaan? Ei aina havaitakaan. Toimittajat eivät ole jumalia eivätkä kaikki tietäviä. Virheitä sattuu. Niistä rangaistaan Julkisen sanan neuvostossa ja käräjilläkin.

Ukrainan sota on nostanut esiin uudenlaisen sananvapauskysymyksen. Osa suomalaisistakin seisoo Putinin takana eikä ymmärrä länsimaiden toimia. Heillä on siihen oikeus. Liikutaan harmaalla alueella, kun ajatellaan miten paljon heidän näkemyksensä loukkaa vaikkapa niitä ukrainalaisia, jotka ovat Putinin puukosta saaneet ja menettäneet ehkä kalleimpansa. Kuitenkin: sananvapauden ideana on, että ihmiset Suomessa voivat olla mitä mieltä haluavat ja kertoa sen ääneen. Tästä syystä komeilemme paalupaikoilla maailman sananvapaustilastoissa.

Ukrainan sota on muuttanut myös kokkolalaisten kynänjälkeä. Kun aiemmin tekstareita on kertynyt monin verroin enemmän kuin kiitoksia, nyt niiden määrä on pudonnut. Samaan aikaan Kiitos-palsta on alkanut pullistella. Ihmiset valittavat vähemmän ja kiittävät enemmän. Ehkä näemme nyt enemmän hyvää ympärillämme?

Hyvää pääsiäistä!

outi.airola@kpk.fi

”Kiitos-palsta on alkanut pullistella. Ihmiset valittavat vähemmän ja kiittävät enemmän. Ehkä näemme nyt enemmän hyvää ympärillämme?

#