sunnuntai 4.12.2022 | 09:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Outi Airolan kolumni: Äitinä kukin tyylillään

Ke 4.5.2022 klo 16:00

Äitienpäivän alla luultavasti noin 90 prosenttia äideistä tuntee kouraisun rinnassaan: äitienpäivä tulee ja minä olen ollut taas niin huono äiti. Kauheaa, jos ne kukankin mulle tuo! Sanon jo etukäteen, että ei sitten mitään kukkia! Minä kyllä leivon ja laitan, että saatte äitienpäiväkahvit...

Ehkä uusi sukupolvi on jo järkevämpää, mutta ainakin me dinosaurus-äidit pidämme itseämme aina liian huonoina, liian lepsuina tai liian tarkkoina, liian höveleinä tai liian tiukkoina. Super-Äidin muotokuva on niin paljon sekavampi kuin vaikkapa Super-Hessun. Siitä on vaikea ottaa selkoa. Onko paras äiti se hiljainen, uhrautuva lieden ääreen liimaantunut nakkikattilan apulainen vai reipasotteinen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, jota eivät pölypallerot kiinnosta? Vai voisiko se olla jotakin näiden väliltä...?

Äidin niskaan on ladattu niin paljon toivetta ja taakkaa vuosisatojen ajan, että se on jo historian painolastillaan näännyttänyt äidit – parhaimmillaan ennen ensimmäistäkään synnytystä. Kuvat pyhästä äidistä ovat pelästyttäneet arimmat ja saaneet heidät välttelemään äitiyttä viimeiseen asti. Suvun valokuvakansioissa äidit näyttävät niin rauhallisilta ja tasapainoisilta, suorastaan pyhiltä henkiolennoilta. Miten nykyihminen voisi yltää tuolle tasolle, joka tuntuu ulottuvan tavallisen keittiöjakkaran saavuttamattomiin?

Muistan ihmetelleeni äidiksi nuorena tultuani, että eihän tässä käynyt mitenkään. Olen sama ihminen edelleen. Lapset eivät mullistaneet elämää mahdottomasti, vaikka sutinaa riitti ruuhkavuosina. Sain tosin kokea äitiyden pääosin ennen wilma-viestejä, vanhempainvartteja, kehityskeskusteluja ja kaikkea sitä, joka nykyisin tuntuu hukuttavan äitien lisäksi isätkin alleen. Sain olla äitinä aikana ennen kännyköitä ja kaiken maailman villityksiä, kuten teemasynttärit. Se oli aina sama mansikkakakku ja pizzapaloja. Sama teema kesät talvet. Kukaan ei muuta odottanut.

Tuntuu, että äitiys on nykyisin vaikeampaa kuin omana aikana. Kaikenlaiset paineet piinaavat perheitä edestä ja takaa. Sitä ja tätä pitäisi olla, tuonne mennä ja tätä osata. Pitäisi olla omaa elämää, yhteistä elämää ja kaikenlaista elämää. Kavereita, parisuhdetta, lapsisuhdetta, äiti-suhdetta... Sen hyväksyminen, että pienten lasten arkivuodet ovat pitkä kooma, josta herää jossain vaiheessa koulun alkuun, oli ehkä helpompaa. Ja aika monesti hauskaakin.

On hyvä että äitienpäivää vietetään, kunhan siitä riisutaan kaikki pipon kiristys, paineet, sankaruus, ylivoimaisuus, yliluonnollisuus ja ylisanat. Annetaan äitien olla tavallisia ihmisiä vikoineen ja vaivoineen. Luulen, että lasten kannalta paras äiti on se ihan tavallinen äiskä, joka on vuoroin hyvällä ja vuoroin pahalla päällä. Se äippä, joka ei aina jaksa eikä halua, eikä odota sitä muiltakaan. Äiti, johon ei kohdistu paineita, harvoin itsekään ryhtyy pistämään painetta muitten pyttyyn.

”Sen hyväksyminen, että pienten lasten arkivuodet ovat pitkä kooma, josta herää jossain vaiheessa koulun alkuun, oli ehkä helpompaa.

#