keskiviikko 25.5.2022 | 23:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

He muistavat Molotovin kartiinit – Sotainvalidien entisessä palvelutalossa asuu vielä sotaorpoja ja -leskiä

Outi Airola
To 12.5.2022 klo 14:00

Honkaharjun palvelukeskuksen kupeesta löytyy vielä Sotainvalidien palvelutalo, vaikka itse säätiötä ei enää ole ja rakennus on päätynyt kaupungin haltuun. Tiistain kahvihetkessä on mukana Kokkolan Vuokra-asuntojen toimitusjohtaja Heikki Laitinen, joka hallinnoi 18 asunnon kokonaisuutta.

– Tämä tuli tosiaan meille pari vuotta sitten, kun palvelutalosäätiö ajettiin alas. Nykyisin nämä ovat vuokra-asuntoja, mutta asukkaat tänne tulevat pääosin Soiten kautta, kertoo Laitinen.

Sotainvalideja talossa ei enää asu, mutta sotaorpoja ja sotaleskiä kylläkin. Tällä hetkellä vapaana on useita asuntoja, sillä ihmiset eivät ehkä hoksaa hakea niitä. Tunnelma yhteiskeittiössä tiistaikaffeilla on rattoisa. Puhe pulppuaa, runosuoni sykkii, eivätkä kaikki malta odottaa omaa vuoroaan.

– Tiedätkö muuten mikä on Molotovin kartiini? testaa joku.

En tiedä, vaikka olen syntynyt 1950-luvulla.

– Se on musta paperiverho, jolla pimennettiin asunto sodan aikana, kun tuli varoitus ilmahyökkäyksestä, kertoo porukka.

Tunnelma palvelutalossa on virkeä. Talossa ei ole enää henkilökuntaa eli asukkaat ovat kohtalaisen hyväkuntoisia, vaikka moni on syntynyt itsenäisen Suomen alkuvuosina. Kukin tilaa tarvitsemansa kotihoidon palvelut vuokra-asuntoonsa, muutoin asumisessa auttaa tukirinki.

– Perustimme asukastoimikunnan, jossa on mukana omaisia ja asukkaita. Taloyhtiöstä on aina edustaja mukana kokouksissa, kertoo yksi aktiiveista, Leena Wargh.

Hänen äitinsä on yksi vanhimmista asukkaista, 98-vuotias Maija Annikki Pokela. Hän osallistuu kahvihetkeen korea kukkahattu päässään ja vaatii puheenvuoroa.

– Minä voisin lausua runon! Sen kirjoitti veljeni ennen kuin venäläistankit jyräsivät hänet ja jättivät Karjalan kanervikkoon, kertoo Pokela juhlavalla äänellä.

”Soi sotatorvet kutsuen maallemme... Niin lähdin minä myös...Jos uhraan hengen puolesta maan...”

Kynä ei pysy perässä, kun pian satavuotias Pokela päästelee pitkän runon ulkomuistista. Ja kyllähän siinä silmäkin kostuu.

Sota on täällä ei-toivottu puheenaihe, vaikka Ukrainan tilanne nostaa taas tunteet pintaan.

– Emme välitä puhua sodasta. Mutta uutiset Ukrainasta ovat kyllä pelkoa herättäviä, sanoo vanhin asukas Siiri Karlsson.

Hän tuli taloon parikymmentä vuotta sitten sotainvalidi-miehensä kanssa, kun tämä halvaantui. Talosta on muotoutunut yhteisö, joka tuo turvaa. Juttukavereita löytyy myös sotaorvolle, Aarre Yrjänälle.

– Meitä jäi kolme poikaa ja yksi vielä syntyi kaksi kuukautta isän kaatumisen jälkeen. Äidille jäi pieni maatilkku ja neljä lasta, joiden eteen hän teki koko elämänsä työtä, kertoo Aarre.

Vaikka sodasta ei haluta puhua, tarinoita alkaa nousta pintaan – tahtomattakin. Joku muistaa ilmahälytykset, joku sotilastakkisen miehen, jota juoksi lapsena pakoon. 

– Kyllä me muistelemme mieluummin mukavia asioita. Ja kun Siiri täytti vuosia, järjestimme tanssit! paljastaa joku.

”Sen kirjoitti veljeni ennen kuin venäläistankit jyräsivät hänet ja jättivät Karjalan kanervikkoon...

”Meitä jäi kolme poikaa ja yksi vielä syntyi kaksi kuukautta isän kaatumisen jälkeen.

#