keskiviikko 17.8.2022 | 11:09
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sari Yli-Hukan luontokolumni: Metsän aarteiden äärellä

Sari Yli-Hukka
Ke 3.8.2022 klo 13:30

Olen saapunut jälleen erään havumetsän reunalle, jossa korkeita kiviä peittävän kuntan ja suopursujen väleissä kasvaa runsaasti mustikoita. Taustalla pauhaa Pohjanlahti. Olen tullut yhdessä koirani kanssa lempipaikkaani. Tämä on yksi niistä vuosien takuuvarmoista mustikkapaikoista, joissa käyn. Äitini on opettanut etsimään hyviä mustikkapaikkoja. Vaikka kesää olisi kurittanut helle ja kuivuus, on tämä paikka helteen paahteelta varjoissa ja maa kostea. Mustikat ovat täällä aina suuria ja niitä on vuodesta toiseen paljon.

Eletään yhtä parhaimmista vuodenajoista luonnossa. Metsät ovat täynnä luonnon lähiruokaa. Kulkijalla on valinnan varaa ja mieltymyksien mukaista poimittavaa.

Meidän suvussamme ja perheessämme marjastus on tapa ja perinne, josta minäkin olen saanut nauttia pienestä saakka. Tiedän marjastuskulttuurimme olevan uuden sukupolvikokemuksen äärellä. On nähtävissä kuinka oman ikäpolveni ihmiset ovat löytäneet omat viehätyksensä marjastuksesta, osa poiketen vanhempien ikäpolvien tavoista ja osa toteuttaen perinnettä totutuin tavoin. On myös totta, että tarpeemme marjastaa on muuttunut: enää se ei ole välttämätön elinehto.

Oma tapani marjastaa poikkeaa omien vanhempieni marjastuksesta. Minusta parasta on poimia marjat käsin, sen verran kuin ajattelen tänään niitä tarvitsevani ja osan pakastan. Minun tapani ei ole maksimaalinen, kerralla poimittu kahden tai kolmen ämpärin marjasaalis, jota poimitaan selkä vääränä ja tuntitolkulla.

Minulle marjastuksessa parasta on sen leppoisuus ja metsässä kuljeskelu. Samalla se luo mahdollisuuden nauttia myös luonnon aarteista.

Marjastus on suomalaista perinteen harjoittamista ja yksi tunnustettu aineeton kulttuuriperintömme. Se on ennen kaikkea tapamme nauttia luonnosta. Ja se on minusta hyvä pitää marjastuksenkin suhteen mielessä. Pohdin nytkin metsässä poimiessani käsin pieneen astiaani tämän perinteen eteenpäin välittämistä ja samalla sen tulevaisuutta: kuka nämä kaikki metsiemme marjat poimivat sitten, kun vanhemman ikäpolven voimat hiipuvat? Ja minua hymyilyttää. Me: vaikka marja kerrallaan aina luonnossa poiketessamme. Kukin omalla tavallaan ja juuri sen verran, kuin kokee tarvitsevansa.

Kirjoittaja on kokkolalainen ulkoilmasielu, jonka elämäntapana on ympärivuotinen seikkailu.

”Minulle marjastuksessa parasta on sen leppoisuus ja metsässä kuljeskelu.

#