keskiviikko 17.8.2022 | 11:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sunnuntaiseen Avoimet Puutarhat -tapahtumaan osallistuu kahdeksan kokkolalaista puutarhaa: "Joillekin puutarhan ja pihan laittaminen ovat työleirejä, mutta meille ei"

Sini Sulkakoski
Ke 3.8.2022 klo 14:00 | päivitetty ke 14:10

Sokojalla sijaitsevan Tina Asplundin ja Jan Särsin puutarha ”Stressfrizon” on heidän yhteinen, rakas harrastuksensa.

– Joillekin puutarhan ja pihan laittaminen ovat työleirejä, mutta meille ei. Sen takia puutarhamme nimi onkin Stressfrizon, koska nimenomaan puutarha on meille stressitöntä aluetta, jossa rentoutua.

Asplundien puutarhassa on kaksi kasvihuonetta, puutarha-allas, yrttitarha, perennoja, kesäkukkia, hyönteishotelleja ja kanoja.

– Teemme terassillamme ruokaa käytännössä toukokuusta syyskuuhun, ja tämän vuoden isoin projektimme onkin ollut grillialueemme uudistus.

Stressfrizon-puutarhan yhteydessä asustelee viisi kanaa, viisi tipua ja yksi kukko.
Sini Sulkakoski

Puutarhakausi Asplundilla alkaa helmikuussa, jolloin paprikoiden siemenet laitetaan itämään.

– Huhtikuussa siirrän ne lisävalon alle, ja toukokuussa kasvihuoneeseen. Keväisin pistän myös kesäkukkien ja yrttien siemenet multaan. Nämä ovat mukavia ja pitkiä, monivaiheisia projekteja!

Kaikista ihaninta aikaa Asplundin mukaan on kuitenkin sadonkorjuun aika.

– Se, kun saa käydä omasta puutarhasta noukkimassa salaattitarpeet. Pihallamme kasvaa esimerkiksi viinirypäleitä, tomaatteja, paprikoita, yrttejä, marjapensaita ja omenapuita.

Asplund on osallistunut Avoimet Puutarhat -tapahtumaan kerran aikaisemmin.

– Se oli todella ihanaa, kun sai keskustella puutarhanhoidosta muiden viherpeukaloiden kanssa koko päivän!

Puutarhan laittaminen ja hoitaminen on Tina Asplundin ja Jan Särsin yhteinen, rakas harrastus.
Sini Sulkakoski

Marinkaisissa asuva Anu Sysimetsä osallistuu tapahtumaan myös toista kertaa. Puutarha kantaa nimeä Anun puutarha.

– Puutarhani pääosassa ovat perennat, pensaat ja puut, mutta myös pieni hyötytarha ja kasvihuone löytyvät. Voisin sanoa, että puutarhassani on enemmän silmän iloa, ja vähemmän hyötyviljelyä.

Kaiken uuden laittaminen ja suunnittelu on Anu Sysimetsälle kaikista hauskinta puuhaa puutarhassa.
Sini Sulkakoski

Sysimetsän puutarha koostuu useasta omasta kohteestaan.

– Talon takana sijaitsee esimerkiksi metsäpuutarha, ja etupihalla on pitkästi kukkapenkkiä nimeltä Rippipenkki. Rippipenkki -nimi juontaa juurensa ajasta, kun lapsen rippijuhlat oli tulossa ja penkki oli pahasti keskeneräinen. Ajattelin, että se on pakko saada valmiiksi ennen juhlia, ja niin tämä nimi jäi elämään!

Sysimetsä toteaa puutarhan hoitamisen tulevan luontaisesti ja huomaamatta.

– Jos lähden puutarhaan kiertelemään niin mies tulee huomauttamaan että olen ollut siellä parikin tuntia, vaikka omasta mielestäni en ole ollut siellä juuri yhtään, enkä edes ole tehnyt mitään!

Sysimetsän keramiikkaharrastus näkyy myös puutarhassa.
Sini Sulkakoski

Erityisesti suunnittelu ja kaiken uuden laittaminen on Sysimetsälle kaikista hauskinta puuhaa.

– Talveksi maltan rauhoittua, mutta kun joulu on ohitse niin tulee olo, että pääsisipä jo hypistelemään multaa. Kesäsäilön esimerkiksi Amarylliksiä.

Pieniä valmistelutöitä Sysimetsä on Avoimet Puutarhat -tapahtumaa silmälläpitäen tehnyt.

– Pihariihen eteen istutin yksittäisen päärynäpuun ja mustikkapensaita. Tein myös pionikaareen laajennuksen valmiiksi.

Anu Sysimetsän kasvihuoneessa kasvaa esimerkiksi tomaatteja, kurkkuja, paprikaa, vesimeloni ja ämpäriperunoita.
Sini Sulkakoski

Avoimet puutarhat on Sysimetsän mukaan hyvä kannustin saada keskeneräisiä projekteja valmiiksi.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että puutarhahan ei koskaan ole valmis, ja keskeneräisyys on täysin hyväksyttävää.

Sysimetsä toivoo, että sää suosisi tapahtumaa sunnuntaina.

– Puutarhaihmiset kyllä liikkuvat, vaikka sataisikin. Rohkeasti vain muiden pihoja katsomaan ja inspiraatiota etsimään!

”Täytyy kuitenkin muistaa, että puutarhahan ei koskaan ole valmis.

#