sunnuntai 4.12.2022 | 17:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Kokkola-lehden pääkirjoitus: Omavaraisuus nousee arvoonsa

Outi Airola
Ke 24.8.2022 klo 11:00

Viime vuosikymmeninä suomalaisten omavaraisuus asiassa kuin asiassa ei ole ollut kovin muodikasta. Paremminkin on pidetty trendikkäänä, että hedelmät, viinit, viljat ja ihmiset seilaavat maasta toiseen ja rikastuttavat toistensa elämää. Haluamme syödä italialaista pastaa ja juoda saksalaista rieslingiä. Entäpä nyt? Joko pottu alkaa maistua, kun edessä siintelee kriisi poikineen ja vanhakantainen OMAVARAISUUS-sana on kaivettu naftaliinista?

Maataloustuottajat eri Pohjoismaista kokoontuivat viime viikolla Pohjanmaalla. Suomi erottui joukosta omalla huoltovarmuuskeskuksellaan, jolle EU:ssakin naureskeltiin vielä kymmenen vuotta sitten. Nyt siitä halutaan oppia niin naapurimaissa kuin koko Euroopassa: EU kehittelee jo huoltovarmuusdirektiiviä. Myös ruuan tuotannon omavaraisuutta halutaan kasvattaa. Suomi pesee Ruotsin tässä kuusi nolla.

Viikon puheenaiheena on ollut sähkö ja sen hinta. Kokkolan Energia täräytti shokkihoidon asiakkailleen kertomalla uusista hinnoitteluperiaatteista. Ennen kuin kaupungin isät ja äidit ehtivät hätiin, energiayhtiö tajusi itsekin virheensä: alkukesästä päätetty uusi hintamalli ei toimi enää nykyisillä tukkuhinnoilla.

Tästä lehdestä voi lukea, että Kokkolan Energia tekee ehkä seinäjoet. Se tarkoittaa sitä, että oma sähköyhtiö myy omille asukkailleen sähköä paljon halvemmalla kuin muille. Seinäjoella tuo asukashinta on 6,8 senttiä kilowattitunnilta. Torstaina kokoontuva yhtiön hallitus päättää, lähdetäänkö tälle linjalle. Siinäkin kyse on eräänlaisesta huoltovarmuudesta, omien etujen varmistamisesta, omavaraisuudesta. Ostakoot muut sähkönsä mistä tykkää ja millä hinnalla tykkää, me huolehdimme omistamme!

Sähkön osalta Suomi on omavarainen ehkä jo parin vuoden päästä. Siihen saakka voisimme myös oppia säästämään. Ehkä sekin vanhanaikainen sana nousee pian uuteen arvoonsa.

outi.airola@hillagroup.fi

”Kokkolan Energia tekee ehkä seinäjoet. Se tarkoittaa sitä, että oma sähköyhtiö myy omille asukkailleen sähköä paljon halvemmalla kuin muille.

#