sunnuntai 4.12.2022 | 17:37
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolan edustalle suuri merituulipuisto? Merituulipuisto tuottaisi enemmän sähköä kuin Olkiluoto 2 vuonna 2020.

Outi Airola
To 29.9.2022 klo 09:00

Kokkolan ja Pietarsaaren edustalle suunnitellaan suurta merituulipuistoa. Nimen ”Laine” saanut suunnitelma käsittää maksimissaan 150 tuulivoimalaa, joiden vuosittainen sähköntuotanto on noin 11TWh. Kyseessä on erittäin suuri hanke – se tuottaisi sähköä enemmän kuin Olkiluoto 2 tuotti pari vuotta sitten. Sen tuotanto jäi 7,3 TWh lukemiin.

Merituulipuisto suunnitellaan liitettävän Fingridin kantaverkkoon Kokkola-Pedersören alueella.

Asia on vasta valmistelussa, mutta kolmen maakunnan tilaaman selvityksen mukaan Keski-Pohjanmaan rannikolle mahtuu jopa tuhat tuulimyllyä.

Merituulipuistoa suunnitteleva OX-2 on jo aloittanut suunnitelmat 150 myllyn rakentamisesta. Vastaavan kokoinen tuulipuisto on tulossa Hailuodon edustalle ja hiukan pienempi Vaasan eteläpuolelle.

Esiselvityksen mukaan tuulimyllyt sijoittuisivat noin parin-kolmenkymmenen kilometrin etäisyydelle rantaviivasta. Selvitys lähtee 300 metrin korkuisista myllyistä.

Merituulivoiman hyvänä puolena on se, että myllyt eivät sijoitu aivan asutuksen naapuriin. Selvityksen mukaan tuulimyllyt voidaan rakentaa niin, että ne eivät edes näy ihmisasutukseen asti.

Yhtiö on kaavaillut, että Kokkolan edustan merituulipuisto voisi valmistua vuoden 2030 jälkeen.

”...se tuottaisi sähköä enemmän kuin Olkiluoto 2 tuotti pari vuotta sitten.

#