sunnuntai 4.12.2022 | 17:44
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hannu Björkbacka antaa Teatteri Kokkola -arviossaan Ritari Siniparalle viisi teatterinaamiota: "Näyttelijät tyylittelevät yhtenä rintamana, saumattomana ensemblenä"

Hannu Björkbacka
Ke 23.11.2022 klo 15:30

•Ritari Siniparta

•Ohjaus Juha Luukkonen

Näytelmistä on luotu hyviä elokuvia, filmeistä harvoin hyviä näytelmiä. Kokkolan kaupunginteatterin Siniparta on suurella sydämellä tehtyä suurenmoista teatteria, todellinen spektaakkeli, joka ei unohda tärkeintä: näyttelijää ja ihmistä. Vain hetkittäin, kun lavalla jouduttiin keskittymään rekvisiitan pikkusälään, oli iso kuva kadota katsojaltakin.

Sodankylän festivaaleilla Chaplin-asiantuntija Bernard Eisenschitz puisteli päätään, kun suomalainen yleisö nauroi Monsieur Verdoux’lle – kuolemanvakavalle elokuvalle! Onneksi Chaplin-tuntija Juha Luukkonen ei jätä naurua pois omasta Ritari Siniparrastaan. Eikä Chaplinin herkkyyttä. Ilman niitä mestarin myöhäiskauden nerokkain ja filosofisin teos olisi ihan liian musta komedia talven pimeyteen. Ja tähän maailmantilanteeseen, joka on näyttämöllä monella tavalla armottomasti läsnä. Päällisin puolin sovitus puvustuksineen sijoittuu 1930-luvun lamaan, mutta kännykät viestivät ajankohtaisuudesta: ammustehtailijoilla menee hyvin kaikkina aikoina.

Yritin pitää viimeksi Kinojuhlilla näkemäni alkuteoksen poissa mielestäni, aivan turhaan. Omintakeinen ohjaus käyttää äänissä ja valoissa elokuvallisia keinoja, mutta on silti täyttä teatteria. Median lööpit, takautumat, rinnakkainen kerronta ja maailmanhistoria tuodaan näkyviksi moneksi muuttuvan lavastuksen taianomaisin kuvasikermin.

Esityksessä on enemmän vierailijoita kuin oman talon väkeä. Näyttelijät tyylittelevät yhtenä rintamana, saumattomana ensemblenä. Nimiroolin Juha Lagström ei matki esikuvaa, mutta päästää Chaplinin esiin pienin, koomisin kosketuksin. Kautta linjan hallittu, painava mutta notkea tulkinta kohoaa loppupuheenvuoroissa täyteen mittaan ja perustelee viimeisellekin epäilijälle, miksi Siniparta kannatti tehdä näytelmäksi. Tv:stäkin tuttu Anna-Maija Valonen kirvoittaa naurut sarjatappajan koetinkivenä, ”akkana jota ei saatu hengiltä”. Ajoittaisen farssin ohella julmankauniin sovituksen tuovat lähelle ja ihmisenkokoon Pärtin viulusointujen saattelemat kohtaukset viinin, Schopenhauerin ja perheen äärellä. Hanna Pekkarinen ja Onni Melender herkistivät ensi-illan äitinä ja poikana.

#